Ruotsissa uudet koronatartuntamäärät ovat nousseet ennätyksellisiin lukemiin. Viimeisin tieto kertoo, että maassa on todettu eilisen jälkeen lähes 1 500 uutta koronatapausta.
Määrä on lähes tuplaten se, mitä maassa on totuttu kevään aikana näkemään. Kehityssuuntaa voi tarkastella esimerkiksi tilastosivu Worldometers.infon kautta.
Kehityssuunta on saanut viranomaiset reagoimaan, ja maassa järjestettiin torstaina useampikin tiedotustilaisuus, jossa tilannetta avattiin.
Lue myös: Koronarokote saadaan käyttöön aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, arvioi ministeriö – kaikkia suomalaisia ei välttämättä rokotettaisi
Pääselitys testimäärien tuplaaminen
Testausmäärä on maassa viime viikkoina kaksinkertaistettu, mikä on annettu pääselitykseksi nousseille vahvistetuille sairaustapauksille.
– Nyt ollaan 50 000 testissä per viikko. Se on yksi asia, miten ruotsalaiset nousua perustelevat, kertoo MTV Uutisten Ruotsin-kirjeenvaihtaja Jukka Lehto.
Ruotsalaisten mielestä tilanne ei ole maassa niin paha kuin Suomessa nähdään.
– Tartuntojen määrä ei ole ykkösasia täällä. Täällä seurataan ennen kaikkea sitä, kuinka paljon on potilaita tehohoidossa. Tehohoitopotilaiden määrä taas on ollut koko ajan tasaisessa laskussa.