Suomi luopuu sisärajavalvonnasta ja karanteenisuosituksista Norjan, Tanskan, Islannin, Viron, Latvian ja Liettuan matkaajille.
Koronaviruksen myötä lisätty rajavalvonta loppuu Suomen ja Baltian maiden sekä Norjan, Tanskan ja Islannin välisessä lento- ja laivaiikenteessä ensi viikolla.
Jatkossa kyseisistä maista palaavien matkaajien ei myöskään erikseen suositella jäävän kahden viikon karanteeniin.
– Päätökset vahvistetaan valtioneuvostossa huomenna, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa.
Linjaukset ovat tältä erää voimassa 14.7. asti. Tilannetta tarkastellaan kahden viikon välein.
– Tänään tehty päätös on ensimmäinen askel matkustamisen lisäämiseen, rajojen avaamiseen, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kommentoi.
2:10
Video: Näin matkustusrajoitukset ulkomaille höllenevät ensi viikolla.
Tanska ja Norja päättävät vielä omista rajoituksistaan
Matkoja varatessa on yhä otettava huomioon, miltä osin kohdemaat ovat sulkeneet rajojaan.
Esimerkiksi Viro sallii jo suomalaisten saapumisen maahan. Baltian maat ovat myös muodostaneet "Baltian kuplan" ja avanneet keskinäiset rajansa.
Norja tarkastelee omia rajoituksiaan huomenna ja Tanska ensi viikolla.
– Me tietysti toivomme vastavuoroisuutta, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi.
Kaikkiin muihin maihin kohdistuvaa ulkomaanmatkailua suositellaan edelleen välttämään.
Baltian ja kolmen Pohjoismaan seuraan saattaa kuitenkin myöhemmin kesällä liittyä muita maita.
Mikäli tautitilanne sen mahdollistaa, sallittujen matkailumaiden joukkoa voidaan kasvattaa.
– Heti juhannuksen jälkeen tarkastelemme tilannetta uudestaan. Kun ensimmäinen askel on ollut Baltia plus, olisiko edellytyksiä, että seuraava askel olisi Schengen miinus, Harakka pohdiskeli.
Seurustelukumppanin luokse Suomeen saa palata
Euroopan 26 Schengen-maasta – esimerkiksi Ruotsista, Saksasta, Ranskasta ja Kreikasta – Suomeen matkaaminen sallitaan henkilöille, jotka seurustelevat suomalaisen tai Suomessa pysyvästi asuvan henkilön kanssa.
Maahanpääsy Schengen-maista sallitaan myös asunnon tai muun kiinteistön Suomessa omistaville.
EU:n ulkorajojen osalta vanhat suositukset pysyvät pääosin voimassa. Venäjän ja Suomen välinen raja on tällä hetkellä käytännössä kiinni.
Ulkorajan saa tällä hetkellä ylittää vain huoltovarmuuden kannalta merkittävien työtehtävien, pakottavan perheasian tai tapauskohtaisesti arvioitavan pakottavan henkilökohtaisen syyn varjolla.
Hallitus kuitenkin linjasi, että EU:n ulkorajojen ulkopuolella asuvien suomalaisten perheenjäsenet pääsevät jatkossa Suomeen kansalaisuudesta riippumatta.
Suomalaisella tai Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on aina juridinen oikeus poistua Suomesta tai palata maahan.
Myös lennonvaihdot Helsinki-Vantaan lentokentällä sallitaan jälleen.
Näin ollen Helsinki-Vantaa voi toimia vaihtokohteena esimerkiksi Aasiasta Eurooppaan matkustaville turisteille.
"Tätä linjausta ei tehdä kevyesti"
Ruotsin osata voimassa on yhä vahva suositus siitä, ettei länsinaapuriin pidä matkustaa.
– Haluan korostaa, että tätä linjausta ei tehdä kevyesti, vaan ehdottomasta välttämättömyydestä, ministeri Ohisalo kommentoi.
Sisäministeri sanoo ymmärtävänsä tilanteen olevan länsirajan tuntumassa asuville suomalaisille hyvin ikävä.
– Hallitus seuraa tilannetta jatkuvasti, ja rajoitukset Ruotsin osalta puretaan heti, kun epidemiatilanne sen sallii.
14:48
Juttua päivitetty kello 14.45. Ulkorajoja koskevaa osuutta muokattu.