Ruotsin olympiasensaatio pyysi anteeksi

Ruotsin Truls Möregårdh pelasi eilisiltana sensaatiomaisesti pöytätenniksen kaksinpelin olympiafinaalissa. Tänään hän oli mitättömillä unilla kehissä joukkuekilpailussa – ja pyysi anteeksi.

22-vuotias Truls Möregårdh eteni satumaisen odottamattomalla tavalla Pariisissa pöytätenniksen kaksinpelin olympiafinaaliin. Maailmanlistalla 26:ntena oleva ja haastajana olympialaisiin lähtenyt ruotsalainen naputti pelkkiä voittoja finaaliin asti, ja matkalla kaatui jopa maailmanlistan ykköspelaaja, Kiinan Wang Chuqin.

Viiden voiton jälkeen Möregårdh vei finaalissa vielä avauserän viimevuotista maailmanmestaria, Kiinan Fan Zhendongia, vastaan. Kiinalainen voitti ottelun lopulta erin 4–1, mutta Möregårdhille finaaliin yltäminen oli jo "aivan hullua". Hänkään ei olisi moiseen ennalta uskonut.

Möregårdh aikoikin sunnuntai-illan finaalin jälkeen juhlia mitaliaan, vaikka tänään maanantaina hänellä oli jo vuorossa joukkuekilpailun avauskierroksen ottelu Ruotsin riveissä Tanskaa vastaan. Möregårdh oli jo kritisoinut aikataulua eikä ollut innoissaan heti finaalin perään tänään pelaamisesta.

– Voin aika huonosti. Olen varsin väsynyt. Nukuin noin tunnin. Herätyskello soi jo 5.45, Möregårdh sanoi Aftonbladetin mukaan.

"En halunnut näyttää tältä"

Siitä huolimatta Möregårdh onnistui päihittämään matsissaan Tanskan Anders Lindin, jonka kanssa hän SVT:n mukaan usein harjoittelee. Möregårdh oli viidennessä ja ratkaisevassa erässä tappiolla jo 7–9, mutta onnistui puristamaan siitä 11–9-voiton ja vei ottelun erin 3–2.

– Se oli raskasta ja tein todella tänään kaiken, mihin pystyin. Rakastan joukkueessa pelaamista, enkä halunnut näyttää tältä. 

Möregårdh kertoi kärsineensä vatsakivuistakin. Ruotsalainen laskeskeli olleensa olympiafinaalissa 12 tuntia aikaisemmin, ja hänen mukaansa uni ja ruoka olisivat tehneet hyvää, mutta hän oli silti nöyränä.

– Pyydän joukkuekavereiltani anteeksi, jos minulla oli liian vähän energiaa. Uskon, että he ymmärtävät sen. He ovat hyvin ystävällisiä minua kohtaan, ja vannon yrittäneeni parhaani tänään.

Virkeämpänä puolivälieriin

Ruotsi voitti Tanskaa vastaan kaksi muutakin ottelua ja eteni numeroin 3–0 puolivälieriin, joissa se saa vastaansa Saksan tai Kanadan. Möregårdh tuumi jo, että hän tulee olemaan virkeämpi huomenna tahkottavissa puolivälierissä.

– Minun täytyy latautua ja nukkua vähän.

Lue myös:

    Uusimmat