Ruotsin yleisurheiluhuippu palasi parrasvaloihin sukupuoli korjattuna – "Kukaan ei tunnista"

Veronica Eriksson taivutti vuonna 2000 seiväshypyssä EM-hallihopealle, tuolloin miesten sarjassa etunimellä Martin. Eriksson asteli tuoreeltaan Ruotsin yleisurheilugaalassa parrasvaloihin ensimmäistä kertaa sukupuolenkorjausprosessinsa jälkeen.

Ruotsalaislehti Expressen kertoo Erikssonin saapuneen gaalaan ylipäätään ensimmäistä kertaa 18 vuoteen.

– Olen saanut kutsun sähköpostilla joka vuosi ja ajattelin nyt kokeilla. On kiva tavata ihmisiä, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan, Eriksson sanoi.

– Tämä on kuitenkin myös vähän vaikeaa. Minun täytyy aina selittää, kuka olen, koska kukaan ei tunnista minua.

Eriksson oli vuosituhannen vaihteessa Ruotsin paras seiväshyppääjä. Hän saavutti EM-hallihopeaa 2000 ja taivutti samana vuonna silloiseksi Ruotsin ennätykseksi 580.

Tutkan alla

Eriksson itse heitti ulkoisesta muutoksestaan huumoriksi.

– Samaa paskaa pinnan alla, olen vain vähän kiillottanut julkisivua. Sisältö on yhtä mätä kuin ennenkin.

Eriksson kertoi ensimmäistä kertaa nimenmuutoksestaan Kommentatorerna-podcastissa neljä vuotta sitten, mutta on pitänyt sittemmin matalaa profiilia.

– Olen yrittänyt mennä tutkan alla.

"Tekoäly ei olisi koskaan voinut luoda jotain niin hyvää"

Yleisurheilua Eriksson ei juuri katso, vaan pitää lajia tylsänä tv-seurattavana. Enimmäkseen hän sanoo katselevansa jääkiekkoa.

Tekoälyyn keskittyvänä konsulttina nykyisin työskentelevällä Erikssonilla oli kuitenkin iskeä kevennys ruotsalaisesta seiväshypyn supertähdestä ja maailmanennätysmiehestä Armand Duplantisista, jonka kykyjä hänkin ällistelee.

Expressen maalaili, että joskus voi tuntua, että Duplantis olisi tekoälyn tuote.

– Tekoäly ei olisi koskaan voinut luoda jotain niin hyvää. Tekoäly on hyödytön, Eriksson veisti.

Lue myös:

    Uusimmat