Supertähti joutui sairaalaan – dramaattinen ulostulo: "Olen tehnyt kaikkeni olympialaisten eteen"

MIesten korkeushypyn hallitsevan olympiavoittajan Gianmarco Tamberin kisamatka on saanut kimurantin käänteen.

Italialainen julkaisi sunnuntaina Instagramissa kuvan sairaalavuoteelta. Hän kertoo tunteneensa jo lauantaina pistävää kipua kyljessään.

– Uskomatonta, tämä ei voi olla totta, Tamberi kirjoittaa.

Tokion olympiaykkönen, maailmanmestari ja kolminkertainen EM-kultamitalisti kertoo käyneensä röntgenkuvissa, ultaräänitutkimuksissa ja verikokeissa. 

Vaivojen syyksi on paljastumassa todennäköisesti munuaiskivet, Tamberi kertoo. Italialainen totesi poteneensa eilen lähes 39 asteen kuumetta. Hänen olisi pitänyt matkustaa jo sunnuntaina Pariisiin, mutta lentoa on siirretty ainakin maanantaille.

– Voin vain odottaa ja rukoilla. En ansaitse tällaista. Olen tehnyt kaikkeni näiden olympialaisten eteen. Vain yksi asia on varma: en tiedä miten pääsen paikalle, mutta aion olla kisapaikalla ja annan sieluni viimeiseen hyppyyni asti, oli kuntoni mikä tahansa, Tamberi puhisee päivityksessään.

Mikäli upotus ei näy, katso se tästä linkistä.

Tamberi muistetaan erityisesti Tokion 2021 olympiakullastaan, jonka hän jakoi Qatarin Mutaz Essa Barshimin kanssa identtisellä tulospöytäkirjalla. 

Italialaistähti on tunnettu korkeushyppypaikan showmiehenä. Kesäkuussa EM-Roomassa Tamberi järjesti ihmeteltävää kultansa varmistuttua, kun hän kaivoi repustaan esiin "salaiset jousensa". Mestarihyppääjän tavaramerkkinä tunnetaan vain puoliksi ajeltu kisaparta.

Miesten korkeushypyn karsinta on ohjelmassa keskiviikkona aamupäivällä. Loppukilpailun vuoro on tulevana lauantaina. 

Lue myös:

    Uusimmat