Ruotsissa kaksi miestä tuomittiin terroririkoksesta Syyriassa

Kuvituskuva / EPA
Julkaistu 14.12.2015 13:43(Päivitetty 14.12.2015 14:01)

MTV UUTISET - STT - TT

Ruotsissa Göteborgin käräjäoikeus on tuominnut kaksi ruotsalaismiestä elinkautiseen vankeuteen Syyriassa tehdystä terroririkoksesta. Miehiä syytettiin osallistumisesta kahden miehen murhaan vuonna 2013 Syyriassa.

Todistusaineistona olleella videolla näkyy, miten miehet surmataan kurkut leikkaamalla. Tuomion saaneet miehet eivät pitele veistä, mutta he olivat syyttäjän mukaan videolla merkittävässä roolissa. Miehet esiintyvät videolla naamioituneina, mutta heidät voidaan syyttäjän mukaan silti tunnistaa.

Nuorempi miehistä on 30-vuotias ja vanhempi 32-vuotias. Molemmat ovat kiistäneet syyllisyytensä.

Pyörätuolissa istuvalla 32-vuotiaalla miehellä on ampumahaavasta johtuva aivovamma, minkä takia hän ei ole pystynyt kommunikoimaan asianajajansa kanssa.

Asianajajien mukaan miehet aikovat valittaa tuomioistaan.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat