Malmössä kaikkiaan jopa 30 000 ihmisen odotettiin ruotsalaismedian mukaan osoittavan tänään mieltään Israelin Euroviisuihin osallistumista vastaan ja sen puolesta.
Israelin viisuedustaja Eden Golan esiintyi illalla Euroviisujen toisessa semifinaalissa Malmö Arenalla.
Pro-Palestiina-mielenosoitus jatkui edelleen viisujen alettua iltakymmenen jälkeen Suomen aikaa ja oli käynnissä yhä kello 23.30.
Satoja ihmisiä oli kerääntynyt Eurovision Villagelle, kertoi Svenska Dagbladet.
Monet istuivat maassa sisäänkäynnin edessä ja huusivat iskulauseita. Joukossa oli myös Greta Thunberg, joka istui Palestiinan huivi harteillaan suuren Malmö-kyltin päällä.
Mielenosoitus siirtyi myöhemmin Ystadsgatanille, jossa mielenosoittajat sytyttivä soihtuja.
Paikalla oleva poliisi kertoi Svenska Dagbladetille, että poliisi ei ollut antanut mielenosoitukselle lupaa.
Toisaalla tuettiin Israelia
Davidshallstorgissa taas tuettiin myöhään illalla Israelia.
– Olen täällä osoittaakseni mieltä Israelin puolesta, tukeakseni Israelia ja Eden Golania. Hän on kansaani. En ole niin kiinnostunut Euroviisuista, mutta koska Israelia kohtaan on tullut niin valtava vihan myrsky, halusin tukea, Yael Sages Wahlström kertoi Svenska Dagbladetille.
Hän kertoi lisäksi, että on ensimmäistä kertaa piilottanut Daavidin tähtensä matkalla mielenosoitukseen.
Olitko epävarma, tulisitko tänne?
– Kyllä, tyttäreni itki etukäteen. Emme tienneet, kuinka huonosti asiat menisivät ja kuinka hyvä poliisin valvonta olisi. On uskomattoman mukavaa, että se on niin hyvää.
Stoppa Israel -kulkueessa yli 10 000 ihmistä
Myös Stoppa Israel -liike osoitti mieltään Israelin viisuosallistumista vastaan ja palestiinalaisten puolesta myöhään iltaan asti.
Ohjelma Stortorgetilla alkoi Suomen aikaa kello 16, ja kulkue lähti liikkeelle kello 17.
Poliisin arvion mukaan 10 000–12 000 ihmistä kerääntyi tähän mielenilmaukseen.
Stoppa Israel -verkoston järjestämään mielenosoitukseen odotettiin ennakkoon paikalle jopa 40 000:ta osallistujaa.
Poliisin mediavastaava Patric Fors kertoi uutistoimisto TT:lle kuuden jälkeen alkuillasta, että kaikki oli sujunut mielenosoituksessa hyvin rauhallisesti. Pari, kolme ihmistä oli Forsin mukaan käsketty poistumaan Stortorgetilta.
Myöskään myöhemmin ei ole raportoitu vakavista välikohtauksista.
Kaupungissa muitakin protesteja
Etukäteen oli pohdittu myös sitä, nähdäänkö itse areenalla protesteja Israelin osallistumista vastaan.
Yksi mielenilmaus nähtiin jo tiistaina ensimmäisessä semifinaalissa, kun avausnumeroon osallistunut ruotsalaislaulaja Eric Saade esiintyi palestiinalaishuivi keffiyeh kiedottuna käteensä. Isänsä puolelta palestiinalainen Saade on kritisoinut voimakkaasti Euroopan yleisradioliitto EBU:a Israelin osallistumisesta kilpailuun.
Lue myös: Israelin viisuedustaja Eden Golan kuljettiin esiintymispaikalle turvajoukkojen saattelemana
Myös ilmastoaktivistina tunnettu Greta Thunberg osallistuu mielenosoitukseen.
Greta Thunberg: Kaikki on poliittista
– Ihanaa nähdä näin monen ihmisen osallistuvan palestiinalaisten tukemiseen, jotka kärsivät hirvittävistä oloista, Stoppa Israel -protestissakin paikalla ollut ilmastoaktivisti Greta Thunberg sanoi uutistoimisto TT:lle.
Thunberg ei ole samaa mieltä siitä, että Euroviisujen pitäisi olla vapaa poliittisista kannanotoista.
– Kaikki on poliittista. EBU potkaisi Venäjän ulos, kun he hyökkäsivät Ukrainaan. Nyt EBU kieltää palestiinalaisten liput. Eikö se ole politiikkaa? Thunberg kysyi.
2:47
Tilanne räjähdysherkkä
MTV Uutisten toimittaja Kitta Kohonen kertoi aiemmin iltapäivällä tilanteen olevan rauhallinen, mutta samalla räjähdysherkkä.
– Pieniä vilahduksia siitä on ollut, että aika tulenarka aihe on kyseessä. Täällä on muutamia juutalaisiakin ollut mukana. He olisivat halunneet ottaa Israelin lipun esille, mutta poliisi oli kieltänyt sen sanoen, että ei nyt täällä. Se vähän vihastutti heitä. Tämmöiset pienet tilanteet on kuitenkin saatu siirretyksi syrjään.
– On paljon perheitäkin paikalla. Moni odottaa, että tämä sujuisi ihan rauhallisesti. Mutta se on aika pienestä kiinni, milloin rauhallinen mielenilmaus ei olekaan enää niin kovin rauhallinen, Kohonen kuvaili.
Suomalaismielenosoittajat: Israel olisi pitänyt sulkea kisoista
Stoppa Israel -liikkeen mielenosoitukseen osallistui joitain suomalalaisiakin protestoijia.
Tamperelainen Anni-Riikka Kolehmainen kertoi löytäneensä tiedon tapahtumasta netistä helsinkiläisen Saga Nyrénin kanssa.
– Päätettiin heti, että me lähdetään osallistumaan tähän, Kolehmainen kertoo MTV Uutisille.
Syy osallistua mielenosoitukseen on Kolehmaiselle "solidaarisuuden osoittaminen Palestiinan kansalle".
– Vaikka Euroviisut väittää olevansa epäpoliittinen tapahtuma, jossain vaiheessa epäpoliittisesta tulee poliittista.
– Haluan olla mukana näyttämässä, että Israel olisi pitänyt sulkea ulos. Ja kun ei suljettu, me olemme kaikki täällä sanomassa mielipiteemme maailmalle siitä, mitä tapahtuu.
Kolehmainen ei pelännyt väkivaltaisuuksia, vaikka ajatus siitä oli käynyt mielessä.
– Tilanne on kieltämättä tulenarka, mutta en usko, että mitään sellaista tapahtuu, mistä olisi vaaraa kenellekään.
Saga Nyrén kertoi, että hän toivoo mielenosoituksen vaikuttavan siihen, että länsimaat lopettaisivat Israelin tukemisen sekä poliittisesti että taloudellisesti.
Hän uskoo myös maailmalla nähtyjen opiskelijaprotestien tuoneen uutta toivoa siitä, että asia tulee esille.
2:20
"Niin moraalitonta"
Stortorgetille saapunut Lotta Miller kertoi STT:lle tulleensa paikalle, koska on järkyttynyt Gazan tapahtumista ja haluaa osoittaa solidaarisuutta palestiinalaisille.
– Se, että tämän kansanmurhan annetaan jatkua, että he tappavat lapsia yksi toisensa jälkeen ja tuhoavat koko Palestiinan – se on niin moraalitonta, että minulla on tuskin sanoja sille, Miller sanoo STT:lle.
Millerin mukaan oli hyvä päätös sulkea Venäjä pois Euroviisuista, mutta sama pitäisi silloin tehdä myös Israelille, hän sanoo.
Israel esiintyy illan semifinaalissa
Semifinaali alkoi kello 22 Suomen aikaa.
Toisessa semifinaalissa kilpailivat myös Itävalta, Malta, Sveitsi, Kreikka, Tshekki, Albania, Tanska, Armenia, Viro, Georgia, Alankomaat, Latvia, San Marino ja Belgia.
Eden Golan voimaballadi Hurricane on muokattu versio liian poliittisena pidetystä kappaleesta October Rain. Alkuperäistä tekstiä on pidetty viittauksena Hamasin hyökkäykseen.