Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
Suomea Euroviisuissa viime vuonna edustanut Käärijä eli Jere Pöyhönen nähdään viisuissa tänäkin vuonna. Myös muumit piipahtavat lavalla viisujen ilkikurisessa väliaikanumerossa.
Käärijä nähdään lavalla toisen semifinaalin väliajalla, jolla hän esittää pätkän Cha cha chata.
Väliaikanumerossa tehdään pilaa siitä, miltä numero olisi voinut näyttää, jos viisut olisivat tulleet Suomeen. Lavalla pistäytyy tässä yhteydessä muun muassa muumihahmoja.
Käärijä ilmoittaa Suomen pisteet
Aiemmin on kerrottu, että Käärijä esiintyy euroviisukylässä perjantaina. Lisäksi hän ilmoittaa Suomen raadin pisteet lauantaisessa finaalissa.
Euroviisut järjestetään Ruotsissa Malmössä.
Tänä vuonna Suomea kilpailussa edustaa Windows95man eli Teemu Keisteri ja Henri Piispanen. Kaksikko selvitti tiensä finaaliin ensimmäisestä semifinaalista tiistaina.
Käärijä sijoittui kilpailussa viime vuonna toiseksi Ruotsia edustaneen Loreenin napattua voiton.
Tänä vuonna mahdolliseksi viisuvoittajaksi on veikattu muun muassa Sveitsiä, Kroatiaa, Italiaa ja Ukrainaa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää