Ruotsissa spekuloidaan uusimman kaapelirikon aiheuttajaa: "Eniten tästä hyötyy…."

2:30imgRuotsin ja Latvian välinen tietoliikennekaapeli on vaurioitunut "ulkoisen vaikutuksen seurauksena".
Julkaistu 26.01.2025 19:40
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Gotlannin ja Latvian välinen merenalainen kaapeli on vaurioitunut epäillyn "ulkoisen vaikutuksen" seurauksena. Alueella on parhaillaan käynnissä suuri Nato-operaatio.

Expressenin haastattelema sotilasasiantuntija Joakim Paasikivi epäilee syyllisen löytyvän Venäjältä.

– On vaikea löytää ketään muuta syyllistä kuin Venäjä, sanoo Paasikivi.

Expressenin jutussa huomautetaan, että jälleen uusi kaapeli on nyt vaurioitunut, vaikka aiempien Itämerellä sattuneiden kaapelikatkojen jälkeen Nato käynnisti kaksi viikkoa sitten laajan operaation suojellakseen merenpohjan kriittistä infrastruktuuria.

Entinen everstiluutnantti Paasikivi toteaa, että Naton on vaikea suojella kaikkia merenpohjassa kulkevia kaapeleita.

– Laivoja on paljon, eikä ole mahdollista pitää silmällä pohjan elintärkeää infrastruktuuria kaasu-, sähkö- ja internetkaapeleineen. Ei voi olla kaikkialla ja koko ajan.

Paasikiven mukaan Itämeren kaapelikatkot palvelevat juuri Venäjän tarkoitusperiä.

– Itämerellä on ollut huomattavan paljon kaapelikatkoja. Eniten hyötyvät venäläiset. 

– Ennen näitä pidettiin yksittäisinä tapauksina, mutta nyt ensimmäinen ajatus on "voi, voihan se olla taas sabotaasi", Paasikivi pohtii.

Paasikivi sanoo, että jos uusi tapaus selviää tahalliseksi teoksi, olisi erittäin vaikea löytää muuta syyllistä kuin Venäjä.

"Naton alukset ja lentokoneet yhteistyössä"

Ruotsin merivoimien lehdistöpäällikkö Jimmie Adamsson kertoo Aftonbladetille Naton alusten ja lentokoneiden työskentelevän parhaillaan yhteistyössä asian tiimoilta.

Aftonbladet kertoo, että Latvian puolustusvoimien mukaan tapauksesta olisi tunnistettu kolme epäiltyä alusta.

Toistaiseksi Naton operaatioon ei osallistu Ruotsin puolustusaluksia tai -lentokoneita.

Ruotsin puolustusvoimien viestintäupseeri Petra Könbergin mukaan tällä hetkellä Ruotsin puolustusvoimat suorittavat asiassa pelkkää tarkkailutehtävää.

– Mutta olemme valmiina, jos tai kun hallitukselta tulee tukipyyntö, Könberg jatkaa.

Ruotsin merivoimien mukaan "Naton alukset ja lentokoneet työskentelevät yhdessä Itämeren maiden kansallisten resurssien kanssa tutkiakseen ja ryhtyäkseen tarvittaessa toimiin".

– Vahvistettu läsnäolo Itämerellä mahdollistaa tarvittaessa nopean ja koordinoidun reagoinnin, kertoo merivoimien lehdistöpäällikkö Jimmie Adamsson.

Latvian pääministeri Evika Silina on kutsunut tapauksen jälkeen koolle hätäkokouksen asiasta vastaavien ministerien kanssa.

Lue myös: 

Ruotsin puolustusvoimat: Itämerellä käynnissä suuri Nato-operaatio

Uusi kaapelirikko Itämerellä: Maltalaisalus tarkastettu Gotlannin lähellä

Näin Orpo ja Häkkänen kommentoivat Itämeren tuoretta kaapelivauriota

Tuoreimmat aiheesta

Merikaapeli