Ruotsissa tutkijat pitävät maan toimia riittämättöminä – samaan aikaan muualla Euroopassa höllennetään rajoituksia

1:38img
Videolla MTV Uutiset käy läpi eri maiden koronatoimet. Näin tautia taltutetaan maailmalla.
Julkaistu 14.04.2020 19:48

MTV UUTISET - STT

Ruotsin terveysviranomaisten koronatoimet ovat joutuneet asiantuntijakritiikin kohteeksi, kun samaan aikaan toisaalla Euroopassa on alettu varovaisesti höllentää rajoituksia. Ruotsissa 22-henkinen tutkijaryhmä kritisoi maan kansanterveyslaitosta tiistaina Dagens Nyheter -lehdessä.

Mielipidekirjoituksessa syytettiin kansanterveyslaitosta muun muassa siitä, ettei sillä ollut selkeää koronastrategiaa. Dagens Nyheterissä julkaistussa kirjoituksessa huomautettiin myös, kuinka Ruotsissa kuolee "yli kymmenen kertaa niin paljon ihmisiä kuin Suomessa". Suomessa oli tiistaihin mennessä ollut yhteensä 64 koronakuolemaa.

Tutkijat vaativat, että poliittiset päättäjät puuttuisivat tilanteeseen radikaalein toimin. Tutkijat vaativat muun muassa, että koulut ja ravintolat suljettaisiin. Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell kertoi tiistaina lehdistötilaisuudessa uskovansa Ruotsin strategian toimivuuteen.

Terveysviranomaisten mukaan 1033 ihmistä oli tiistaihin mennessä kuollut Ruotsissa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kuolleita oli 114 enemmän kuin maanantaina.

Ruotsissa yhteensä 11 445 ihmistä on saanut koronavirustartunnan, ja 915 ihmistä on tehohoidossa.

Espanja höllää, Ranska jatkaa sulkuja

Espanja aloitti maanantaina varovaiset rajoitusten höllennykset. Muun muassa osa tehtaiden ja rakennustyömaiden työntekijöistä sai palata töihin.

Espanjalaislehti El Pais kertoi tiistaina, että Espanjassa on 567 uutta koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta. Yhteensä Espanjassa on 18 056 ihmistä kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Uusien kuolintapausten määrä kääntyi taas nousuun, sillä maanantaina uusia kuolemia oli 517. Espanjan terveysministeriön mukaan varmistettujen koronavirustartuntojen määrä on nyt 172 541. Espanjassa on kolmanneksi eniten koronaviruksen aiheuttamia kuolemia Yhdysvaltojen ja Italian jälkeen.

Itävallassa maan hallitus on antanut muun muassa joillekin pienemmille liikkeille sekä rautakaupoille luvan avata ovensa. Ohjeistukset etäisyyden pitämisestä ovat edelleen voimassa.

Italiassa on annettu yhtä lailla joidenkin yritysten jatkaa toimintaansa, joskin maanlaajuiset rajoitukset ovat vielä voimassa ja monet ihmiset joutuvat edelleen pysymään kodeissaan.

Ranskassa koronarajoituksia jatketaan 11. toukokuuta asti, kertoi presidentti Emmanuel Macron maanantai-iltana televisiopuheessaan. Tällä tietoa koulut saavat tuolloin avata ovensa, mutta ravintoloiden ja baarien ovet pysyvät edelleen säpissä.

Britanniassa koronaan kuollut jo yli 12000

Britannian terveysministeriö kertoi tiistaina, että sairaalassa koronaan kuolleiden määrä on noussut Britanniassa 12 107:ään. Koronaan on kuollut noin 188 ihmistä miljoonaa asukasta kohden.

Kuolleiden määrä nousi 778:llä edellisestä päivästä.Varmistettuja tapauksia on virallisten tilastojen mukaan jo lähes 94 000, eli tartuntoja on yli 1400 kappaletta miljoonaa asukasta kohden.

Britanniassa pääministerin tehtäviä tällä hetkellä hoitava Dominic Raab arvioi, että huippukohtaa viruslukemissa ei ole vielä saavutettu, kertoo yleisradioyhtiö BBC. Hän sanoi myös, että hallitukselta on turha odottaa lievennystä rajoituksiin ainakaan tällä viikolla.

Ulkoministeri Raab on tuurannut pääministeri Boris Johnsonia. Johnson on ollut koronan vuoksi aiemmin tehohoidossa, mutta on päässyt jo sairaalasta.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus