Säähän tulossa älyttömän iso muutos: "Tuntuu, että syksystä vaihdetaan keskitalveen"

Maisema muuttuu valkoiseksi illalla Porin suunnalla alkavan ja huomenna etelärannikollekin saapuvan lumimyräkän myötä. Meteorologi Pekka Pouta kuvaa muutosta säässä "älyttömän isoksi".

Tänään lauantaina liikkuu ajoittaisia sateita eteläisen ja keskisen Suomen yli itään, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Illan aikana sateet muuttuvat lumisemmiksi Porin seutuvilla ja Tampereella, kun kylmää ilmaa alkaa virrata pohjoisesta etelää kohti.

Sadetta tulee Poudan mukaan runsaasti ja tupruttamalla.

Huomenna tapahtuu myös etelässä.

– Huomisaamu on jännää aikaa etelässä, Pouta kertoo.

– Tuuli kääntyy pohjoisen puolelle. Lounaisilla merialueilla on myrskypuuskia, ja (mantereella) Etelä-Suomessa kovia puuskia. Lumet tulevat aamulla pelkkänä lumena rantavyöhykkeelläkin.

Sateet hiipuvat iltapäivällä.

Lunta maassa huomenna jopa yli 10 senttiä

Keli muuttuu lumisateen ja pakkasen myötä huonoksi eteläisessä Suomessa ja pysyy Poudan mukaan huonona pitkään.

Lumikertymät ovat hänen mukaansa aika suuria.

– Enimmillään lunta tulee kymmentä senttiä Etelä-Suomen pohjoisosaan. Etelärannikkokin saa aamun aikana kunnolla lunta. Lisäksi siis tuuli on erittäin voimakasta.

Huomenna iltapäivällä alkaa korkeapainetilanne.

– Sitten on kovia yöpakkasia ja päivisin vain nollaa.

– Tämä on aivan älyttömän iso muutos. Tuntuu, että syksystä vaihdetaan suunnilleen keskitalveen, Pouta kuvaa.

Katso viiden vuorokauden sääennuste paikkakunnallesi!

Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

    Uusimmat