Ihon kuoriminen on tärkeä osa ihonhoitorutiinia: kuorinnan avulla voidaan poistaa iholta näkyvää hilseilyä, kirkastaa ihon väriä, tehdä ihosta pehmeämpi ja joustavampi sekä parantaa tuotteiden hoitavien ainesosien imeytymistä ihoon. Mutta saako ihon herkimpiä osia kuoria, ja miten käy jos ihoa kuorii liikaa?
Ihon kuoriminen ei ole ainoastaan itsensä hemmottelua, vaan tärkeä osa ihonhoitorutiineja. Kuitenkin ihon kuorimisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, ettei ihoa kuori liikaa tai liian kovakouraisesti. Liian voimakkaan kuorinnan jälkeen iho voi reagoida esimerkiksi hilseilemällä.
– Pahimmassa tapauksessa, jos ihoa kuoritaan liian voimakkaalla tuotteella tai vaikutusaikaa pidennetään liiaksi, iho voi mennä rikki – lievemmissä tapauksissa iho alkaa punoittaa ja tuntua aralta, Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston ammatinopettaja Taina Raivio kuvailee.
Kuorintaa tehtäessä on myös tärkeää varoa ihon herkimpiä osia.
– Kainaloita ei kannata kuoria, koska iho voisi ärsyyntyä sen jälkeen deodoranttia tai antiperspiranttia käytettäessä – kyseisten aineiden ainesosien ihoon imeytyvyyttäkään ei kannata edesauttaa, Raivio kertoo.
– Lisäksi ohuiden ja helposti hautuvien ihoalueiden kuorintaa kannattaa välttää itsehoidossa. Karvaisten ihoalueiden kuoriminen etenkin itsehoitotuotteilla on myös vaikeaa.
Raivio muistuttaa, että kuorintatuote tulee aina valita oman ihotyypin ja kuorittavan alueen mukaisesti.
– Jos iho on ärtynyt tai rikki, sitä ei saa kuoria. Samoin ohutta ihoa tai ihoalueita, kuten silmänympärysihoa, ei yleensä kotioloissa kannata kuoria, Raivio kertoo.
Kuorintatuotteita on saatavilla tehokkuudeltaan ja käyttötavoiltaan monenlaisia, ja niiden käyttöohjeita tulee aina noudattaa.
Raivio muistuttaakin, että sopiva kuorintatuote kannattaa valita kosmetologin tai kosmetiikkaneuvojan opastuksella – varsinkin jos kuluttaja itse ei ole varma tuotteen sopivuudesta itselleen.
Lue myös:
Säännöllinen kuorinta saa ihon hehkumaan – lue vinkit
Älä vanhenna ihoasi turhaan – näin hoidat käsiäsi oikein
Lumene-vinkki: Näin hemmottelet itseäsi Lumene Arctic Spa -tuotteilla
Heleä ja hehkeä iho: Näin saat rusketuksen säilymään pidempään
12 huomattavaa hyötyä: Tästä syystä ihoa kannattaa kosteuttaa joka päivä!
Terve iho terveessä kehossa: Miksi ihon kosteuttaminen on niin hirmuisen tärkeää?
AVA / Katri Koskinen
Kuvat: Shutterstock