Saako keskusta puheenjohtajakisaansa kolmannen ehdokkaan? Puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkosen odotetaan kertovan mahdollisesta ehdokkuudestaan tänään

3:37img
Katso video: Annika Saarikko saa keskustan piirihallitusten jäseniltä vahvan tuen puolueen puheenjohtajaksi
Julkaistu 03.08.2020 06:24

MTV UUTISET – STT

Keskustan puheenjohtajakisaan odotetaan tänään ilmaantuvaksi kolmatta osallistujaa, kun puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen järjestää tiedotustilaisuuden puoluetoimistossa.

Tilaisuuden aiheena on kutsun mukaan "Suomen keskustaan liittyvät ajankohtaiset kysymykset".

Yle uutisoi eilen lähdetietojensa pohjalta, että kansanedustaja Petri Honkonen on lähdössä mukaan kisaan. Honkosta on myös ennakkoarvioissa pidetty yhtenä mahdollisena puheenjohtajakisan kandidaattina. Hän ei viime viikolla suostunut kommentoimaan osallistumishalukkuuttaan STT:lle millään lailla.

Saarijärvellä asuva Honkonen, 33, on toisen kauden kansanedustaja Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri.

Keskustan puheenjohtajakisa käynnistyi viime torstaina, kun kansanedustaja Annika Saarikko ilmoitti haastavansa istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin.

Lue lisää: Keskustan puheenjohtajakisaan musta hevonen? Varapuheenjohtajalla tiedotustilaisuus huomenna

Piirijohtajat suosivat Saarikkoa

STT:n torstaina tekemän kyselyn mukaan keskustan 20 piirijohtajasta yhdeksän kannattaa selkeästi tai varovaisesti Saarikkoa puolueen puheenjohtajaksi.

Ennakkospekulaatioissa myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen on arvioitu mahdollisesti lähtevän mukaan puheenjohtajakisaan. Kurvinen ei viime viikolla suostunut kommentoimaan aikeitaan STT:lle.

Keskustan puheenjohtajan valitsee puoluekokous, joka on koolla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Oulussa.

Lue myös: MTV Uutisten kysely: Valtaosa keskustan piirihallitusten jäsenistä kannattaa Annika Saarikkoa puheenjohtajaksi

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka