Saako lahjapapereita polttaa takassa?
Lahjapapereita ei kannata polttaa, sillä niistä syntyvä tuhka ja noki tukkivat hormeja.
Sähkön hinnan nouseminen on saanut innostanut suomalaisia lämmittämään kotejaan takan avulla. Tulipesässä ei kuitenkaan tulisi polttaa pääsääntöisesti mitään muuta kuin puuta – ei varsinkaan roskia, joiden hävittäminen polttamalla on kielletty.
Joululahjojen käärepapereitakaan ei tule takkaan tai saunan pesään heittää. Suurin syy tähän liittyy tulisijojen kuntoon.
– Se mitä siellä [takassa] poltetaan, tulee myös sieltä ulos. Sen takia ohje on, ettei mitään ylimääräistä tulisi siellä polttaa, Itä-Suomen yliopiston tutkija Jarkko Tissari sanoo.
Paperia polttaessa syntyy silminnähtävän paljon palamatonta materiaalia: tuhkaa ja nokea. Ne likaavat lämmönsiirtopintoja ja huonontavat lämmön siirtymistä, asuinrakennusten energiatehokkuuden asiantuntija Teemu Kettunen Motivasta kertoo.
Käytännössä lahjapaperiläjän polttaminen voi johtaa savunpoistoreittien tukkeutumiseen, jolloin tulisija ei toimi suunnitelulla tavalla. Lopputuloksena paikalle pitää kutsua nuohooja.
Tissari ei käyttäisi lahjapaperia edes sytykkeenä, sillä materiaali on niin huonolaatuista, ettei se oikein edes tahdo palaa. Paperin sijaan sytykkeiksi takkaan sopivat tuohi ja kuivat puutikut.
– Hyvän puun poltonkin saa pilalle, jos käyttää huonoja sytykkeitä, Tissari sanoo.
Katso videolta, miten valmistat sytykesipsejä. Juttu jatkuu videon alla.
Jätteitä poltettaessa ilmaan leviää myös roskien sisältämiä epäpuhtauksia. Lahjapapereissa väriaineet, pinnoitteet ja teipit voivat aiheuttaa kemikaali- ja pienhiukkaspäästöjä.
Takan sijaan lahjapaperit ja paketointinarut kuuluvat sekajätteeseen. Paperin- tai kartonginkeräykseen lahjapapereita ei saa laittaa. Sekajätekin poltetaan, mutta jätteidenkäsittelylaitoksissa päästöt pystytään puhdistamaan toisin kuin kotien takoissa.
Uusimmat
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
Lataa lisää