Viemäritukosten avaaminen kannattaa jättää ammattilaiselle, mutta kuumaa vettä keittiön altaaseen voi huoletta laskea.
Tekohampaita, kännyköitä, alusvaatteita... suomalaiset huuhtovat vessanpöntöstä kaikenlaista viemäriin kuulumatonta. Jouluisin varoitellaan kinkkurasvasta; lattiakaivon hyvinvointia puolestaan uhkaavat muun muassa hiukset ja pesuainejäämät.
Mikäli pönttö tai keittiön viemäri jämähtää tukkoon, kannattaa kutsua ammattilainen apuun. Kotikonsteilla saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä, kertoo työnjohtaja ja omistaja Lauri Wettenhovi Hoviputki Oy:stä.
Lue myös: Missä tilanteissa viemäritukoksen voi hoitaa itse?
"Kuumasta vedestä on pääsääntöisesti aina enemmän hyötyä"
Viemäreiden toimintaa voi toki edistää omalla toiminnallaan. Vessanpönttöön ei esimerkiksi tule hävittää muuta kuin vessapaperia ja ihmiskehon luonnontuotteita.
Jotkut niksitkin voivat olla hyödyksi: esimerkiksi joulun alla vinkiksi annetaan usein kuuman veden kaataminen viemäriin.
– Kuumasta vedestä on pääsääntöisesti aina enemmän hyötyä kuin haittaa. Esimerkiksi keittiön viemäriin yleensä päätyy jonkin verran rasvaa, lämmin vesi liuottaa sitä, Wettenhovi linjaa.
Hänen mukaansa on kuitenkin tiettyjä 1960–1970-luvun putkimateriaaleja, jotka eivät kestä kiehuvaa vettä.
Lue myös: Hurja näky: Tällaisista putkista tulee monien juomavesi
– Tällaiset putket eivät kestä pidempiaikaista altistamista kiehuvalle vedelle, se voi alkaa muuttaa putken muotoa ja kestävyyttä. Mutta jos kysymys on, voiko viemäriin kaataa vaikka perunoiden keitinveden, niin ne mielestäni sen voi huoletta kaataa.
– Se niin nopeasti alkaa jäähtyä, että vaikutus on niin lyhytaikainen, ja kyse on niin pienestä vesimäärästä.
Katso myös: Tällä kikalla likainen pytty puhdistuu kirjaimellisesti sihisten!
1:17Näin törkyinen WC puhdistuu sihisten!