Saarikko ilmastonmuutoksen torjumisesta: "Yritykset ovat olleet edelläkävijöitä valtioihin verrattuna"

Suomen hallitus on sitoutunut antamaan ilmastorahoitukseen 900 miljoonaa euroa vuoteen 2025 mennessä.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi tänään Uutisaamussa, että 900 miljoonaa euroa on Suomen osuus maailman maiden yhteisestä sitoumuksesta, jossa tuetaan kehitysmaita ja kehittyviä maita ilmastotoimiin sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

– Rahankäytön seuranta on tarkka, kuten kaikessa kehitysyhteistyössä, jota Suomi toteuttaa, Saarikko sanoi.

Saarikko korostaa, ettei julkinen raha tule riittämään ilmastonmuutoksen torjunnassa, vaan lisäksi tarvitaan yksityistä rahaa.

– Rahoituksen sisältö tulee olemaan suomalaisen osaamisen viemistä ja myös suomalaisilla yrityksillä on tässä rooli. Yksityinen raha tarvitaan mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan. Julkisilla investoinneilla me emme maailmanlaajuista ongelmaa ratkaise, Saarikko sanoi.

Valtiovarainministeriöiden ja maiden lisäksi myös yksityiset rahoituslaitokset antoivat omia sitoumuksiaan ilmastonmuutoksen torjuntaan.

– Muutos on tapahtumassa. Yritykset ovat olleet monessa mielessä ilmastonmuutoksen edelläkävijöitä verrattuna valtioihin, Saarikko sanoo.

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

Lue myös:

    Uusimmat