Saarikko Glasgow'ssa: Hiilen hinnoittelu tärkeintä ilmastonmuutoksen torjunnassa

Hiilen hinnoittelu on tärkein taloudellinen keino ilmastonmuutoksen torjunnassa, arvioi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) tiedotustilaisuudessaan Skotlannissa.

Hänen mukaansa hiilen hinnoittelu muun muassa päästökaupan avulla nousi tärkeimmäksi teemaksi Glasgow’n ilmastokokouksen yhteydessä järjestetyssä valtiovarainministereiden ilmastokoalition kokouksessa.

Suomi on ilmastokoalition puheenjohtajamaa Indonesian kanssa. 

Saarikko korostaa, että julkisen vallan toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi eivät riitä, vaan tarvitaan ennen kaikkea yksityistä rahaa. Valtioiden rooliksi hän näkee työkalujen tarjoamisen.

– Ilmastonmuutoksen ja talouden välillä on kohtalonyhteys, hän sanoo.

Valtiovarainministerien tehtävänä on Saarikon mukaan miettiä, miten yksityiset investoinnit lähtevät liikkeelle.

Hän huomauttaa, että ilmastonmuutos tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille, joilla on osaamista ilmastoasioissa.

– Ilmastonmuutos on merkittävä mahdollisuus taloudelle, Saarikko arvioi.

Hän sanoo, että tällä hetkellä on kuitenkin olemassa myös rahoituksellisia työkaluja, jotka ohjaavat kehitystä väärään suuntaan. Monet valtiot tukevat edelleen fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Lue myös:

    Uusimmat