Sadan henkirikoksen miehellä on yksi juttu yli muiden – sarjakuristaja Michael Maria Penttilän tapaus ei asianajajalta unohdu

8:10img
Katso Erikssonin koko haastattelu videolta.
Julkaistu 07.11.2019 06:48
Toimittajan kuva
Seppo Haaparanta

seppo.haaparanta@mtv.fi

Kari Eriksson on toiminut asianajajana 30 vuotta. Hän on ehtinyt hoitaa työssään reilusti yli sataa henkirikosjuttua. Nyt hän kertoo mittavasta urastaan – ja mieleen jääneestä tapauksesta 26 vuoden takaa.

Erikssonin mieleen on takertunut juttu uran alkuajoilta, vuodelta 1993. Kyseessä oli Erikssonin vastaperustaman oman toimiston juttu numero kaksi.

Asiakkaaksi tuli sarjakuristajana sittemmin tunnettu Michael Maria Penttilä, ja häntä oli puolustettava.

Lue myös: Sarjakuristaja Penttilällä pakonomainen tarve kuristaa – syyttäjä: Pakkohoitokaan ei turvaisi, etteikö uusia henkirikoksia tulisi

– Minulla oli varma käsitys siitä, ettei Penttilä, silloinen Lindholm ole tuota juttua tehnyt. Tein silloin hyvin paljon salapoliisityötä, selvitin asioita ja kuulin todistajia. Juttu jäi hirveän hyvin mieleen, Eriksson kertoo.

Kolmas uhri

Lindholm tuomittiin 42-vuotiaan naisen taposta. Aiemmin hän oli syyllistynyt äitinsä ja 12-vuotiaan tytön kuristamiseen hengiltä.

Penttilä on tiettävästi ainoa suomalainen, jonka FBI on määritellyt sarjamurhaajaksi. Millainen hän on ihmisenä?

5:55img

Näin sarjakuristaja Michael Penttilä puhui viimeisimmästä henkirikoksestaan hovioikeudessa.

– En häntä tietenkään syvällisemmin tunne, mutta minua ja toimistoamme kohtaan hän on aina käyttäytynyt hyvin. Asiointi hänen kanssaan on aina ollut helppoa.

– Kun jotain juttua lähtee hoitamaan, niin ei voi lähteä asiakasta tai asiakkaan luonnetta pohtimaan, tai tekoja. Pitää pyrkiä mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Minä olen aina pärjännyt Penttilän kanssa hyvin.

Eriksson yritti viedä intohimoiselle sakinpelaaja Penttilälle kerran pelilaudan Helsingin vankilaan. Sitä ei kuitenkaan sallittu. Katso yllä olevalta videolta Rikospaikan haastattelu!

Tuoreimmat aiheesta

Rikospaikka