Suomen sähkönkulutus nousi kuluvan talven ennätyslukemiin tänä aamuna kello 8-9 aikaan, kertoo kantaverkkoyhtiö Fingrid. Huippukulutus oli noin 14 230 megawattia.
Ennätyslukemien taustalla on koko maata koetteleva kireä pakkanen. Fingridin mukaan Suomessa tuotettiin 9 620 megawatin teholla sähköä ja loput 4 610 megawattia tuotiin naapurimaista Ruotsista, Venäjältä ja Virosta.
Sähkön riittävyys ei ollut huippukulutustilanteessa vaarassa, Fingrid vakuuttelee. Nyt saavutettu pakkaskauden kulutushuippu jäi aiemmin tälle talvea asetetuista ennusteista.
Tällöin oltaisiin pulassa
Sähköjärjestelmän toiminnasta vastaava johtaja Reima Päivinen Fingridiltä kertoo Kauppalehdelle, että sähkön riittävyys olisi uhattuna, jos samaan aikaan olisi kylmä pitkä pakkasjakso ja tuotanto-ongelmia.
Tämänaamuisen piikin aikana voimalaitokset ovat toimineet ilman merkittäviä häiriöitä, eikä tehoreservikapasiteetti ole vielä käynnistynyt. Sähkönkulutuksen huipun aikana sähköä tuotiin Ruotsista noin 2 500 megawatin ja Venäjältä noin 1 470 megawatin teholla ja Virosta 750 megawatin teholla, Fingridin tiedotteessa kerrotaan.
Seuraava pullonkaula sähkönsaannissa olisi tuontisähkön ehtyminen. Kauppalehden haastattelussa Päivinen kertookin, että ongelmia voisi syntyä, jos naapurimailla on kova sähköntarve.
– Jos kylmä rintama yltää laajasti Pohjoismaihin ja erityisesti jos Ruotsissa on hyvin kylmä, sekin tarvitsee tuontia. Jos Suomi ja Ruotsi ovat molemmat vahvasti alijäämäisiä, tuontisähköä pitäisi saada Keski-Euroopasta. Sellainen tilanne olisi vaikeampi sähkön riittävyyden kannalta, Päivinen sanoo lehden haastattelussa.
Tuontisähkön saatavuus on riippuvaista naapurimaan omasta kulutustilanteesta ja sähkön siirtoyhteyksien toimivuudesta. Suomen ja naapurimaiden väliset siirtoyhteydet ovat toimineet pakkaskauden aikana hyvin, tiedotteessa kerrotaan.
Lauhtuessaan kulutus laskee
Sähkönkulutuksen arvioidaan pysyvän korkeana perjantain ajan, mutta pakkasen lauhtuessa palataan normaaliin sähkönkulutustasoon.
Kaikkien aikojen sähkönkulutuksen ennätys on talvelta 2016, jolloin kulutusta oli korkeimmillaan 15 105 MWh/h.