Sähkön kulutus ponkaisee alkuvuodesta yli tämän vuoden ennätyksen

5:36img
Vertaa ennusteita! Katso videolta Forecan meteorologi Anna Latvalan arvio ensi viikosta.
Julkaistu 30.12.2023 17:01

MTV UUTISET – STT

Vuodenvaihteen ja tammikuun alun paukkupakkaset lisäävät Suomessa sähkön kulutusta ja nostavat siten myös sähkön hintaa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan elohopea painuu vuodenvaihteessa koko maassa noin 15–25 astetta pakkaselle.

Kovat pakkaset lisäävät sähkönkulutusta ja jos tarjonta pysyy kulutuksen lisääntyessä ennallaan, sähkön hinta nousee, Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa tiivistää.

Salomaan mukaan pääsääntönä voidaan pitää sitä, että pakkasen kiristyessä yhdellä asteella Suomen sähkönkulutus lisääntyy noin 150 megawatilla.

– Alkuviikosta tuuli näyttäisi ainakin osan aikaa kompensoivan toimitussähkön tarvetta. Jos katsotaan maanantaita ja tiistaita pidemmälle, tuulisuus näyttäisi vähenevän, ja sillä on sähkön hintaa nostava vaikutus, hän sanoo STT:lle.

Hinta-arvioita tammikuun alun sähkön hinnasta Salomaa ei lähde ennustamaan. Uudenvuodenaattona eli sunnuntaina, jolloin kautta maan pakkanen on jo 10–22 asteessa, sähkön verollinen hinta on sähköpörssi Nord Poolin mukaan Suomessa korkeimmillaan viitisentoista senttiä kilowattitunnilta. Lauantaina vastaava luku on alle 10 senttiä.

Lue myös: Tammikuun alusta tulossa vuosituhannen kylmin – Kittilän Pokka pitää hallussaan hyytävintä lukemaa

Pakkaspiina alkaa: Näin paljon sähkö maksaa huomenna

Saako ilmalämpöpumppua käyttää paukkupakkasilla?

Kaasu ja öljy tuulta kalliimpia

Sähkön hintaa nostavat kysynnän kasvun lisäksi muutokset siinä, miten sähköä tuotetaan. Kovilla pakkasilla tuulee vähän, jolloin edullista tuulivoimaakin pystytään tuottamaan vähäisesti.

Kantaverkkoyhtiö Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin sanoo, että kun pakkasta on paljon, tuulivoimaa pystytään tuottamaan vain noin kuusi prosenttia maksimitehosta. Silloin sähköä pitää tuottaa muilla tavoin, kuten kaasulla ja öljyllä, Pahkin kertoo STT:lle.

– Se on lähestulkoon aina kalliimpaa.

Kun sähkön kulutus on Suomessa korkeimmillaan, sähköä joudutaan myös tuomaan Virosta ja Ruotsista. Silloin Suomessa kulutetun sähkön hintaan vaikuttaa myös se, kuinka paljon sähkö naapurissa maksaa.

Fingrid arvioi, että sähkön kysyntä voi ensi viikolla kohota jopa 14 300 megawattiin, jos pakkaset jatkuvat muutamaa päivää pidempään.

– Ensi viikon kysyntähuippu riippuu siitä, kuinka korkealle pakkanen nousee ja kuinka pitkään se jatkuu. Kotimaisella tuotannolla ja rajasiirroilla se pystytään kuitenkin kattamaan, Pahkin sanoo.

Tänä vuonna sähkön kysyntähuippu nähtiin marraskuun lopulla. Norjalaisyritys Kinect Energy antoi sähköpörssissä virheellisen tarjouksen, jonka myötä pörssisähkön tuntihinnat olivat Suomessa useina tunteina reippaasti miinuksella. 

Tämä lisäsi sähkön käyttöä siten, että kulutus nousi korkeimmillaan noin 13 200 megawattiin. Kaikkien aikojen ennätykseksi se ei kuitenkaan kiilannut. Se on Fingridin mukaan talvelta 2016, jolloin kulutus oli korkeimmillaan reilut 15 100 megawattia.

Lue myös: Pienituloiset eläkeläiset maksoivat sähköstä lähes 5 000 euroa vuodessa – Kuluttajariitalautakunnan mukaan tämä oli liika

VR ja Finavia: Näin varmistetaan liikenteen sujuvuus paukkupakkasilla – "Talvi haastaa kaikki matkustusmuodot"

Näin -51,5 asteen ennätyspakkasista uutisoitiin vuonna 1999 – meneekö ennätys rikki ensi viikolla?

"Edellisen talven opit käyttöön"

Sähkön riittävyydestä ei Energiateollisuuden Salomaan tai Fingridin Pahkinin mukaan ole Suomessa tulevina viikkoinakaan syytä murehtia.

– Hyvä, että pakkasjakso tulee nyt eikä tasan vuosi sitten, Salomaa sanoo.

Sähkön tarjontatilanne on nimittäin Suomessa nyt paljon vuodentakaista parempi. Ei pulaa sähköstä olisi vuosi sittenkään tullut, Salomaa sanoo, mutta sähkön hintaluokat olisivat paukkupakkasissa voineet olla hyvin erilaiset.

Tilannetta Suomessa ovat tänä vuonna parantaneet roimasti Olkiluoto 3:n käyttöönotto viime keväänä sekä tuulivoimatuotannon lisääntyminen.

Myös kuluttajat voivat jossain määrin tasata sähkön kulutus- ja hintapiikkiä – ainakin, jos käytössä on pörssisähkö. Kumpikin asiantuntija antaa pörssisähköasiakkaille saman vinkin: kannattaa tarkkailla sähkön tuntihintoja ja mahdollisuuksien mukaan ohjata sähkön kulutusta halvimpiin tunteihin.

– Edellisen talven opit kannattaa ottaa käyttöön, Pahkin summaa.

Sähköpörssi Nord Pool julkaisee tulevan vuorokauden sähkön hinnat aina iltapäivisin. Nord Pool esittää hinnat euroissa megawattituntia kohden eivätkä ne sisällä arvonlisäveroa. Kuluttajalle helpommassa muodossa eli verollisena ja senttiä kilowattituntia kohden hintoja voi seurata esimerkiksi Fingridin Tuntihinta-sovelluksesta.

Korjattu juttua 31.12.2023 kello 10.41: STT:n jutussa puhuttiin sähkönkulutusta käsitelleissä kohdissa virheellisesti megawattitunneista. Oikea yksikkö on megawatti.

Lue myös: Palomestarilta kolme vinkkiä paukkupakkasiin

Huippukylmä pakkasjakso voi pamauttaa sähkön hinnan kattoon: ”Kansalaisten kannattaa olla hereillä”

Ensi viikon hurjat pakkasennusteet tarkentuvat: Näin kylmyys jakautuu Suomen eri osiin

Tuoreimmat aiheesta

Sähkö