Sähköratavaurio pahentunut – junat kokonaan pysähdyksissä Riihimäen ja Lahden suuntaan

VR
Kuvituskuva. Lehtikuva
Julkaistu 11.02.2017 19:59(Päivitetty 11.02.2017 21:06)

MTV UUTISET-STT

Tikkurilan ja Keravan välillä sattunut sähköratavaurio on laajentunut, tiedottaa VR. 

Yhtiön mukaan vaurio oli jo saatu hallintaan, mutta nyt se on laajentunut Keravan pohjoispuolelle. Junaliikenne on tällä hetkellä pysähdyksissä Riihimäen ja Lahden suuntiin. 

Vaurio Tikkurilan ja Keravan välillä on tänään viivästyttänyt sekä kauko- että lähiliikenteen junia. 

Koska vain osa raiteista on käytössä, junaliikenne ruuhkautuu pääradalla. Myöhästymiset ovat noin 10–40 minuuttia.  

Lähiliikenteessä perutaan toistaiseksi joka toinen N-juna.  
Rataliikennekeskuksen mukaan vaurio tapahtui noin kello 16.30.

Pahiten jumittaa Helsingistä Jyväskylään 16:06 lähtenyt IC 147, joka on lähes puolitoista tuntia myöhässä aikataulusta.

Korjaustöiden arvioidaan valmistuvan puoliltaöin. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat