Säiliörekan kuljettaja kuoli ulosajossa Orivedellä

ambulanssi
Lehtikuva
Julkaistu 10.02.2016 16:04

MTV UUTISET

Rehulastissa ollut säiluöauton kuljettaja on kuollut ulosajossa Orivedellä. Turma sattui puolenpäivän jälkeen kantatie 58:lla.

Alustavan paikkatutkinnan perusteella rehulastissa ollut yhdistelmä oli suistunut tieltä kaarteessa. Yhdistelmä kaatui kyljelleen ja sitä kuljettanut 1950-luvulla syntynyt mies menehtyi.

Poliisin mukaan onnettomuuteen ei liity muita osallisia. Poliisi tutkii tapahtunutta ja siihen johtaneita syitä.

Liikenne onnettomuuspaikalla tulee olemaan poikki vielä useita tunteja raivaus- ja paikkatutkintatoimenpiteiden ajan. Kiertotie onnettomuuspaikan ohi on järjestetty.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa