Viestintäpalvelu Telegramissa leviää video, jossa väitetty Moskovan konserttisalihyökkäyksestä epäilty on saatu kiinni ja Venäjän virkavalta haastattelee miestä.
Kiinniotettu mies kertoo, että häneen oltiin alun perin Telegram-palvelun kautta yhteyksissä. Hänen mukaansa jokaiselle tekijälle luvattiin palkkioksi 500 000 ruplaa, mikä on noin 5 000 euroa.
– Sain etukäteen 250 000 ruplaa (2 500 euroa), sanoo mies videolla.
Mies kertoo videolla, että hän on kuunnellut saarnaajaa, jonka apulainen oli ollut häneen yhteyksissä.
Toinen kiinniotettu mies kertoi, että tehtävänantona oli tappaa kaikki konserttisalissa olleet. Toistaiseksi vahvistettuja kuolonuhreja on 133.
Sosiaalisessa mediassa levinneissä vahvistamattomissa videoissa yksi kuulustelluista sanoi tulleensa Venäjälle Turkista. MTV Uutiset ei ole voinut vahvistaa videoiden todenmukaisuutta.
Lue myös: Venäjän turvallisuuspalvelu: Moskovan hyökkääjillä oli kontakteja Ukrainaan
Viestintäpalvelu Telegramissa on julkaistu toinenkin video, jossa yksi tekijöistä oli napattu metsästä. Mies oli tietojen mukaan ollut puussa piilossa.
Venäjä sanoo ottaneensa neljä iskusta epäiltyä kiinni kiinni Brjanskin alueella, joka sijaitsee yli 300 kilometriä Moskovasta lounaaseen.
FSB:n mukaan epäillyt tekijät olivat matkalla Ukrainaan, jossa heillä oli myös kontakteja. Ukraina on kiistänyt osallisuutensa iskuun.
Myös tutkintakomitean mukaan kiinni otettujen kuulustelut on jo aloitettu, kertoi venäläinen Interfax-uutistoimisto.
Lue lisää: Putin: Kaikki konserttitalon hyökkääjät on otettu kiinni
Lue lisää: Zelenskyi: Ukrainalla ei ollut mitään tekemistä Moskovan iskun kanssa
Voit katsoa ylhäällä olevalta videolta kahden miehen pidätyshetket.
Lähde: Telegram