Sairaaloiden tuskainen kesä ei hellitä: "Joka vuorosta puuttuu henkilöstöä, kolmeen viikkoon 60 ylityötuntia" – työvoimapula vain pahenee 2030-luvulle

0:54img
Sairaaloiden tuskainen kesä ei hellitä
Julkaistu 04.08.2022 06:38
Toimittajan kuva

Lala Ylitalo

lala.ylitalo@mtv.fi

Sairaalahoidossa kärsitään tällä hetkellä ennennäkemättömästä sijaispulasta.

Hoitajapulan vuoksi etenkin päivystykset ovat ruuhkautuneita. Turussa terveyskeskuksissakaan ei ole tilaa, joten päivystystä kuormittaa myös jatkohoidon puute, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin pääluottamusmies Riku Luoto.

– Olen jutellut tästä muutaman hoitajan kanssa, niin kolmeen viikkoon on tullut 60 ylityötuntia. Se on aivan mahdoton yhtälö, Luoto kertoo MTV Uutisille.

– Silloin joudutaan tekemään tuplavuoroja, ylimääräisiä vuoroja, koska joka vuorosta puuttuu henkilöstöä ja potilaita on yhtä paljon kuin aina aikaisemminkin, hän täsmentää.

Päivystyksessä oltava valmis jonottamaan

Pitkistä päivystysjonoista on puhuttu jo kuukausia, eikä helpotusta näy. Luodon mukaan krooninen hoitajapula on kärjistynyt jälleen kesällä.

– Täällä voi kestää tunninkin ennen kuin saadaan hoitojatkoa katsottua ja mikä on vaivana, Luoto kertoo.

Pitkä odotus vaarantaa potilasturvallisuutta.

– Sanomattakin on selvää, että jos joutuu tunnin odottamaan, mikä on oma vaiva niin vaarat lisääntyvät aina, Luoto sanoo.

Hoitajapulaa on selitetty niin opiskelijoiden halulla pitää kesälomaa opintojen välissä sekä koronalla. Jo vuonna 2020 alalta puuttui kuitenkin tuhansia. Ennusteen mukaan työvoimapula vain pahenee vuosikymmenen loppuun mennessä.

Sote-alan työvoimapula hoitajapula

Vaikea syksy edessä

Kovasta hoitajapulasta on huolissaan myös Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) sairaalajohtaja Sirkku Jyrkkiö. Päivystys ruuhkautuu, potilaat eivät pääse eteenpäin ja vuodeosastoilla potilaat odottavat jatkohoitopaikkaa eteenpäin, Jyrkkiö kuvaa sairaalan arkea.

– Huolestuttaa toki. Meillä on vielä edessä varmasti aika vaikea syksy työmarkkinatilanteen ratkaisemiseksi. Pitäisi hyvinvointialueille vielä päästä. Ihan varmasti syksyllä on monta visaista ongelmaa ratkaistavana, Jyrkkiö ennustaa.

Vanheneva väestö ei auta tilannetta, jossa yhä useampi hoitaja poistuu alalta.

– Meidän tulisi oppia pilkkomaan työtä silla lailla, että korkeasti koulutetut, osaavat hoitajat tekisivät juuri niitä hoitajan töitä ja toisaalta avustavia tehtäviä voisi tehdä vähemmänkin koulutuksen kanssa, Jyrkkiö ehdottaa.

Luodon mukaan nopeita ratkaisuja ei ole, mutta korkeampi arvostus työlle auttaisi.

– Mitään nopeaa ratkaisua ei varmaan ole, mutta kyllä Tehy ja SuPer ovat tuoneet esille sen, että palkkaohjelma on ratkaisu. Olen kuullut monelta työntekijältä, että koulutettu hoitohenkilökunta palaa töihin, jos saadaan palkkaan joku kehitys, Luoto sanoo.

– Toivottavasti tilanne ei menisi pahemmaksi. Tässä ollaan äärirajoilla jo koko ajan ja sen kuulee joka puolelta, hän summaa.

Tuoreimmat aiheesta

Sote