Saksalaismedia: Puolustusministeri eroaa – sai arvosteluryöpyn nolosta Ukraina-videosta

8:28img
Video: MTV:n kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola kertoo, miksi puolustusministeri Lambrecht saa kovaa kritiikkiä ja miksi Saksa epäröi Ukrainan aseavussa.
Julkaistu 14.01.2023 05:20

MTV UUTISET – STT

Viime viikkoina Lambrechtia on arvosteltu muun muassa hänen sosiaalisessa mediassa julkaisemansa videon vuoksi. Puolustusministeriö ei ole kommentoinut mediatietoja.

Useat merkittävät saksalaismediat kertovat puolustusministeri Christine Lambrechtin päättäneen jättää tehtävänsä.

Ensimmäisenä asiasta kertoi Bild, jonka mukaan ratkaisun on tehnyt Lambrecht itse. Bild ei paljastanut lähdettään.

Muissa medioissa on kerrottu Lambrechtin suunnittelevan eroa ensi viikolle ja puolueen jo etsivän ministerille seuraajaa.

Uutistoimisto AFP pyysi asiasta kommenttia puolustusministeriöstä. Tiedottaja vastasi AFP:lle, ettei hän kommentoi huhuja.

Viime viikkoina Lambrechtia on arvosteltu muun muassa hänen sosiaalisessa mediassa julkaisemansa videon vuoksi.

Videolla ministeri muistelee mennyttä vuotta, jonka aikana keskellä Eurooppaa riehui sota. Hän sanoi Ukrainan sodan seurauksena saaneensa monia erityisiä kokemuksia ja mahdollisuuden tavata hienoja ja kiinnostavia ihmisiä.

Saksaa kritisoitu kompuroivasta reagoinnista Ukrainan sotaan

Saksalaismediat ovat parjanneet Lambrechtia tilannetajun puutteesta, ja osa kommentoijista on kyseenalaistanut hänen pätevyytensä toimia tehtävässään. Lisäksi arvostelijoita on mietityttänyt puolustusministerin kyky saada maan asevoimat uuteen nousuun.

Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa helmikuussa sekä Lambrechtia että liittokansleri Olaf Scholzia on kritisoitu Saksan kompuroivasta reagoinnista. Vuosi sitten tammikuussa ministeriä pilkattiin, kun hän ilmoitti Saksan lähettävän Ukrainaan 5  000 kypärää Ukrainan hallituksen pyytäessä raskasta aseistusta.

Civeyn kyselytutkimuksessa lähes neljä viidestä saksalaisesta halusi Lambrechtin pois puolustusministeriöstä. Vain reilu kymmenes 5  000 vastaajasta halusi tämän pitävän pestinsä.

Lue myös: Saksan puolustusministerin uudenvuodenpuhe epäonnistui: ”Häpäisee koko Saksan”

Tuoreimmat aiheesta

Saksa