Saksalaismediat: Ruotsi lopettaa Nord Stream -tutkinnat
Ruotsin tutkimuksia johtavan syyttäjän odotetaan kertovan päätöksestä lähiaikoina, kertoo uutistoimisto Reuters.
Useiden saksalaismedioiden mukaan Ruotsi aikoo lopettaa tutkimukset vuonna 2022 Itämerellä tapahtuneista Nord Stream -kaasuputkien räjähdyksistä.
Medioiden mukaan Ruotsi päättää tutkimukset, sillä epäiltyä ei ole onnistuttu tunnistamaan.
Sueddeutsche Zeitung- ja Die Zeit -sanomalehtien sekä yleisradioyhtiöiden NDR:n ja WDR:n mukaan Ruotsin tutkintaa johtava syyttäjä ilmoittaa tutkinnan lopettamisesta lähiaikoina.
– Teen päätöksen huomenna, enkä voi kertoa teille nyt, mikä se päätös on, Ruotsin syyttäjä Mats Ljungqvist kertoi tiistaina Reutersille.
Ljungqvist kieltäytyi tarkentamasta asiaa enempää.
Nord Stream -kaasuputkien räjähdykset tapahtuivat Ruotsin ja Tanskan talousvyöhykkeillä, joten molemmat maat ovat olleet tutkimuksissa mukana Saksan ohella. Kaasuputket kulkevat Saksan ja Venäjän välillä Itämerellä.
Reuters kertoo, ettei Ruotsin tutkinnan päättymisellä ole vaikutusta Saksan omiin tutkimuksiin.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää