Saksan uusi hallitus pohtii kovia otteita: Dieselautoihin tulossa mekaanisia, kalliita muutoksia?

saksa liikenne
Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 10.10.2017 18:04

MTV LIFESTYLE

Vasta hiljattain valmiiksi saatu sopimus saattaa mennä pian uusiksi.

Saksalaislehti Der Spiegel kertoi lauantaina maan uuden hallituksen haluavan dieselautojen moottoreihin ja pakokaasujärjestelmiin mekaanisia muutoksia. Hallituksen tavoitteena on, että tehtävien muutosten ansiosta dieselautoilla ajamista ei tarvitsisi kieltää kaupungeissa, jotka toistaiseksi ovat kieltoja suunnitelleet.

Saksalaispoliitikot ja maan autovalmistajat saivat elokuussa sovittua, että noin 5,3 miljoonan dieselauton ohjelmistot päivitetään päästöjen vähentämiseksi ja autoteollisuuden maineen paikkaamiseksi. Uuden hallituksen ehdottamat mekaaniset muutokset olisivat valmistajille huomattavasti kalliimpia, mutta todennäköisesti tehokkaampia kuin pelkät ohjelmalliset rajoitukset.

Luonnonsuojelijoiden mukaan elokuinen sopimus tehtiin liian myöhään ja siinä esitetyt toimet päästöjen vähentämiseksi ovat riittämättömiä. Heidän aikomuksenaan on kieltää liikaa saastuttavat autot tarvittaessa oikeudellisia teitä pitkin.

***

0:20img

Tuoreimmat aiheesta

Päästöt