Salakuljetusringiltä löytyi erikoinen saalis Italiassa

Italia poliisi poliisiauto
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 22.01.2015 06:41

MTV UUTISET

Italian poliisi on takavarikoinut yli 5000 muinaisesinettä epäillyiltä sveitsiläis-italialaiselta salakuljetusringiltä. Esineiden joukossa on koruja, vaaseja, freskoja ja pronssipatsaita, joista vanhimmat ovat 700-luvulta eaa. 

Maan kulttuuriministeri Dario Franceschinin mukaan kyseessä on Italian historian suurin vastaava löytö. Poliisin mukaan esineiden arvo on yhteensä noin 45 miljoonaa euroa. Niitä on kaupiteltu ympäri maailmaa väärennetyillä aitoustodistuksilla. 

Ministerin mukaan arkeologiset aarteet olivat peräisin laittomilta kaivauksilta eri puolilta Italiaa. Ne aiotaan palauttaa löytöpaikoilleen ja saattaa jossain vaiheessa yleisön nähtäville.

Italiassa ja Sveitsissä toiminut salakuljetusverkosto paljastui Italian poliisin alettua tutkia erään taidevälittäjäpariskunnan toimia. Italialainen taidevälittäjä ja hänen sveitsiläinen vaimonsa on pidätetty.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat