Pilkkijän kuvaamat salamaniskut ovat myös maailmanlaajuisesti katsottuna harvinaisia.
Suomeen saapui eilen Selkämereltä ukonilma, joka toi mukanaan niin ukkosia kuin salamointiakin salamointia. Ukkosrintama eteni Pohjanmaan rannikolta kohti Suomen pohjois- ja koillisosia.
Raahessa eilen pilkkimässä ollut MTV Uutisten lukija tallensi videolle harvinaisen salamaniskun. Meteorologi Pekka Pouta arvioi, että kyseessä saattaa olla jopa Suomen ensimmäinen pilkkirei'ällä kuvattu salama.
– Vahvasti veikkaan, että tämä on ensimmäinen pilkkijän kuvaama salamanisku Suomessa, Pouta sanoo.
Lue myös: Heikot jäät yllättivät ketun Helsingissä – yritti hädissään löytää poispääsyä
Pilkkijäiltä kuvatut salamaniskut ovat myös maailmanlaajuisesti katsottuna harvinaisia.
– Eihän sielläkään ole kovin yleistä, että löytyy videoita, joissa pilkkijä on löytänyt salamaniskun kameraan.
– Ehkä Yhdysvaltojen suurilla järvillä on mahdollista tai jossain vuoristopaikassa.
Jutun alussa olevalla videolta voit katsoa videon salamaniskusta ja keskustelun, jossa Pouta arvioi videota ja kertoo, ovatko ukkoset tähän aikaan vuodesta harvinaisia.