Salatuissa elämissä vuodesta 1999 vuoteen 2013 saakka näytellyt Jarmo Koski hyppäsi Seppo Taalasmaan rooliin 2017 syksyn ajaksi, mutta poistuu nyt sarjasta ainakin toistaiseksi. Äitiyslomalla ollut Sara Parikka tekee puolestaan paluun.
Salatut elämät -sarjan katsojien kestosuosikki Seppo Taalasmaan visiitti Pihlajakadulla tulee pian päätökseensä. Taalasmaata näyttelevä Jarmo Koski poistui sarjasta ensimmäisen kerran vuonna 2013 ja teki paluun Pihlajakadulle syksyn 2017 ajaksi. Koski kommentoi paluutaan keväällä 2017.
– Uskon, että tämä on faneille ilonaihe. Voin valehtelematta sanoa, että ei mene päivääkään, ettei minua pyydettäisi palaamaan sarjaan. Nyt he saavat haluamansa, Koski sanoo.
Hyväsydäminen Seppo on tarjonnut tunteita herättäviä hetkiä sarjassa useiden vuosien ajan.
Seppo Taalasmaata on toivottu Salkkareihin takaisin siitä asti, kun hän poistui Pihlajakadulta neljä vuotta sitten. Hänelle on perustettu jopa erilaisia adresseja.
– En oikein pysty kävelemään kovin pitkää matkaa julkisilla paikoilla, kun jo joku tulee pyytämään kaverikuvaa. Silloin, kun ei ole kiire, vaihdan mielelläni muutaman sanasen fanien kanssa, Koski sanoo.
Poissaolonsa aikana mies teki paljon teatterialan töitä.
Sara Parikka palaa äitiyslomalta ruutuun
Vaikka Sepon lähtö sarjasta on haikeaa faneille, on näyttelijöiden vaihtuvuus normaalia tekijöille. Marraskuun lopulla sarjaan palaa Peppi Puolakkaa näyttelevä Sara Parikka. 10 vuotta sarjassa Peppiä näytellyt Parikka palaa äitiyslomalta.
– Tuntuu tosi kivalta ja luontevalta palata töihin Salkkareihin. Olen tajunnut äitiysloman aikana, kuinka uniikki ja ihana työpaikka Salkkarit onkaan. Olen todella kiitollinen tästä työpaikasta, hän kertoi aiemmin haastattelussa.
Uusi sivusto avattu!
Kaikki Salkkarit-uutiset kätevästi salatutelämät.fi-saitin alla!
Salatut elämät arkisin klo 19.30!
Uusimmat
-
17:23
Markku Kanerva iloitsee suomalaissensaation huippuvireestä– "Hän on pelannut hienosti"
-
17:22
"Trumpilla on kirjaimellisesti koko elämä pelissä" – Vancelta kysyttiin kysymys, johon hän ei uskaltanut vastata
-
17:01
Raija Juutila katosi vuonna 1993 – järkyttävä kohtalo selvisi vasta 18 vuotta myöhemmin
-
16:57
Jännitteiden lisääntyminen Lähi-idässä on aiheuttanut kaaosta lentoliikenteessä – MTV seuraa
-
16:40
Tällaisten työprojektien parissa Salkkareista jättäytynyt Konsta Hietanen huhkii nyt
-
16:34
EK:n Häkämies kritisoi Orpon strategiaa Brysselissä: "Onko hyvä olla yksin oikeassa?"
-
16:23
Leijonista ulostulo koskien Patrik Lainetta
-
16:20
Kolme karhunpentua jäi junan alle Kolhossa
-
16:04
Poliisi epäilee tappoa Vantaan Tikkurilassa – epäilty uhrille "hyvin tuttu"
-
15:49
Salkkarit-sarjassa haikeat jäähyväiset: "On tullut tehtyä ja sanottua kaikennäköistä"
-
15:43
Tanskan poliisi: Israelin Kööpenhaminan-suurlähetystön läheisistä räjähdyksistä pidätetyt ovat nuoria Ruotsin kansalaisia
-
15:43
Hormonihäirikkö narahti Tukesin testissä – ei voi "antaa tarkempaa tietoa"
-
15:35
Jarmo Lindberg: Näin Iranin hyökkäys Israeliin eroaa aiemmasta – saattaa vaikuttaa myös Venäjään
-
15:24
Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi kerännyt jo yli 100 000 allekirjoitusta
-
14:57
Debytantti mukana – tässä Huuhkajat isoihin otteluihin Olympiastadionilla
-
14:56
Poliisi tutkii: Alaikäinen joutui seksuaalirikoksen uhriksi koulussa Kauniaisissa
-
14:47
Tunteet kuumenevat Myyrä-tehtävässä: "Tossa ei ollut mitään järkeä"
-
14:15
Poliisi epäilee: Alle 15-vuotiaat pahoinpitelivät ikätoverinsa Espoossa – uhrille useita iskuja päähän
-
14:14
Oulun rasistisesta lapsipuukotuksesta syytetty mies vetoaa harhoihin – Järjestyksenvalvoja: "Lyöminen näytti sellaiselta, että hän halusi hengen pois"
-
14:06
Esapekka Lappi paljasti uutta tietoa keskeytyksestään – Hyundai pelasi Chilessä kovaa peliä
-
Lataa lisää