Salkkarit-tähti Esko Kovero järjesti aikoinaan lapsilleen ikimuistoisen jouluyllätyksen: "Kylläpä oli hauska tulla katsomaan, minkä näköistä naamaa oli"

1:31img
Ota vinkit talteen! Näin valetaan tinaa Esko Koveron tapaan!
Julkaistu 24.12.2023 11:01
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Esko Kovero tunnelmoi joulua MTV Uutisten haastattelussa.

Salatut elämät -sarja jäi joulutauolle perjantaina 22. joulukuuta, ja sarjan tähdet hilpaisivat joululoman viettoon jo muutamaa viikkoa aiemmin.

Salkkarit-tähti Esko Kovero kertoi ennen joulutauon alkamista MTV Uutisille lomasuunnitelmiaan. Hän aikoo viettää lomaansa jo perinteiksi muodostuneiden askareiden parissa ja pikkuhiljaa joulua valmistellen. 

– Meitä kokoontuu aina toistakymmentä ihmistä eri puolille Suomea, vuokraamme jonkin paikan ja vietämme yhteisen joulun, hän kertoi.

Lue myös: Mikä tekee joulusta joulun? Näin vastaavat Salkkarit-tähdet Esko Kovero ja Pete Lattu

Koveron ja hänen lähipiirinsä jouluaattoon kuuluu tiettyjä vuosittaisia perinteitä, joista yksi on joka jouluaattona vieraileva joulupukki. Koveron mieleen on piirtynyt joulupukkiin liittyvä muisto ajalta, kun hänen lapsensa olivat vielä pieniä.

– Meillä oli jäänyt yksi ylimääräinen itkuhälytin. Se oli rakennettu niin, että kun radion laittoi tietylle taajuudelle, niin itku kuului sieltä radiosta. Kokosimme lapset radion äärelle ja sanoimme, että Korvatunturilta tulee tämmöinen ohjelma, kannattaisi kuunnella, onko pukki muistanut teitä, Kovero kertoi.

– Menimme sitten sen lähettimen kanssa talon taakse, laitoimme radion oikealle taajuudelle ja saimme merkin, että olkaa hyvä. Teimme ohjelman ja sanoimme lasten nimet, tiesimme missä he ovat ja niin edelleen. Kylläpä oli hauska tulla katsomaan, minkä näköistä naamaa oli. Lapset olivat niin ihmeissään, että voiko tämä joulun ihme olla totta, hän hymyili.

Koveron mukaan lapset muistelevat edelleen takavuosien joulun ihmettä.

Lue myös: Miksi joulu ei saavu Salkkareihin? Tuottaja paljastaa syyn

Joulupukin vierailun lisäksi myös muun muassa saunominen, rento yhdessäolo ja joululahjat kuuluvat oleellisena osana näyttelijän jouluperinteisiin. 

– Sovimme aina, että ostamme vain yhdet lahjat, mutta kummasti niitä vain tulee aina. Varsinkin minulle, kun olen ollut aina niin kiltti, hän nauraa. 

Koveron ja lähipiirin joulupöydässä luotetaan perinteisiin herkkuihin: Kalaan, laatikoihin sekä kinkkuun, joka on Koveron mukaan joulupöydän kunkku.

– Myös vegevaihtoehtoja löytyy. Tänä päivänä varsinkin nuoriso on siirtynyt aika paljon kasvispuoleen, ja heillekin löytyy herkkuja.

Uutta vuotta Kovero viettää perheen kesken kotonaan Tampereella. Silloin perhe valaa perinteikkäästi tinaa ja herkuttelee nakeilla sekä perunasalaatilla. Tinan valamiseen Koverolla onkin erityinen, Karjalaan juonensa juurtava loru, joka kuuluu lausua juuri ennen kuin tina tiputetaan veteen. 

Katso ja opettele yllä olevan videon avulla lausumaan tinan valamiseen liittyvä loru Esko Koveron johdolla!

Salatut elämät arkisin MTV Katsomossa ja klo 19.30 MTV3-kanavalla! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen MTV Katsomo+ -tilauksella

Tuoreimmat aiheesta

Esko Kovero