Salon asukkaat saavat taas vettä –  aluksi vesi voi olla sakkaista ja haista kloorilta

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 31.12.2017 12:21(Päivitetty 31.12.2017 18:57)

MTV UUTISET – STT

Salossa Varsinais-Suomessa rikkoutunut runkovesiputki on saatu korjatuksi.

Vesilaitokselta kerrotaan, että hanavesi saattaa aluksi olla harmahtavaa, sakkaista ja kloorinhajuista.

Putki rikkoutui Salon keskustassa Tehdaskadulla aamupäivällä. Vedenjakelun häiriöistä kärsi aluksi suurin osa keskikaupungin asukkaista. Myöhemmin vaikutukset onnistuttiin rajaamaan siten, että enää muutama kerrostalo oli ilman vettä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa