Samana päivänä järjestetyt häät ja syntymäpäiväjuhlat johtivat 56 koronavirustapaukseen New Yorkissa – liki 300 karanteeniin: "Asia, jota ei pitäisi hyväksyä"

17. lokakuuta New Yorkissa järjestettiin kahdet juhlat, joiden seurauksena yhteenä 56 sai koronavirustartunnan ja lähes 300 henkilöä joutui karanteeniin. Aiheesta kertoo NBC News.

Samana päivänä New Yorkin lähiössä järjestetyt häät ja syntymäpäiväjuhlat aiheuttivat yhteensä yli 50 koronavirustartuntaa. Lisäksi lähes 300 ihmistä joutui karanteeniin.

– Tällainen äärimmäinen välinpitämättömyys toisten hyvinvoinnista on paitsi suuri pettymys, myös asia, jota ei pitäisi hyväksyä, totesi viranomaisten edustaja Steven Bellone keskiviikkona järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Häät oli järjestetty 17. lokakuuta North Fork Country Clubilla Long Islandilla. Bellone kertoo, että tapahtuma oli vastoin osavaltion säätämää kokoontumisrajoitusta, jonka mukaan samassa sisätilassa saisi olla korkeintaan 50 ihmistä. North Fork Country Club sai tästä hyvästä 17 000 dollarin sakot.

Tapahtumaan osallistui 91 henkilöä. 30 osallistujan koronatesti osoittautui positiiviseksi. Heistä 27 oli vieraita, kaksi työntekijöitä ja yksi ulkopuolinen tavarantoimittaja. Tämän tapahtuman seurauksena noin 160 ihmistä määrättiin karanteeniin.

Yli puolella synttärien osallistujista koronavirustartunta

Samana päivänä Bellportissa oli järjestetty 50 hengen syntymäpäiväjuhlat. Tapahtuma oli järjestetty sääntöjen mukaan, mutta Bellonen mukaan juhlat olivat hyvä esimerkki siitä, miten nopeasti virus voisi levitä, jos ihmiset eivät pidä toisiinsa riittävää etäisyyttä.

26:lla näiden kestien vieraista todettiin koronavirustartunta. 132 joutui karanteeniin.

Koronavirus levinnyt muissakin tilaisuuksissa

Häät ja muut juhlat ovat levittäneet koronavirusta Yhdysvalloissa ja muualla aiemminkin tehokkaasti. Suomessakin koronavirus pääsi riehumaan hääjuhlissa maaliskuussa, kun Etelä-Suomessa järjestetyissä häissä morsian ja suuri osa vieraista sai tartunnan eräältä Tirolista saapuneelta vieraalta. Intian Patnassa järjestetyt häät menivät nekin karmealla tavalla pieleen, kun sairastunut sulhanen tartutti yli sata vierasta koronavirukseen, ennen kuin menehtyi itse. Floridalainen Erika ja hänen 15 ystäväänsä saivat puolestaan tartunnan pubista, teksasilaisen suvun jäsenistä 18 sai sen yllätysjuhlista ja kalifornialaisen suvun jäsenistä 28 sai tartunnan 60-vuotiaan miehen sairastuttua. Lisäksi aiemmin tänä vuonna uutisoitiin viruslingoksi muuttuneesta opiskelijabaarista niin ikään Yhdysvalloissa. Sieltä koronavirus tarttui 85 juhlijalle.

– Sosiaaliset tilaisuudet, kuten häät ja vastaanotot, kohottavat viruksen leviämisen riskiä, Yhdysvaltain tautikeskuksen Mainen yksikkö muistutti tiedotteessa, kun Mainen Millinocketissa järjestettyjen hääjuhlien seurauksena kymmenet ihmiset saivat koronavirustartunnan.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää koronaviruksesta.

Lähde: NBC News

Lue myös:

    Uusimmat