Sami Pajari otti kantaa huimiin huhuihin
Kuukausi sitten rally1-debyytissään Jyväskylässä komeasti neljänneksi sijoittuneella Sami Pajarilla on edessään mielenkiintoinen loppukausi.
LUE MYÖS: Sébastien Ogier teki Suomessa suuren ratkaisun – kiintoisa paljastus Kalle Rovanperää koskien
Päätyönään WRC2-sarjaa kiertävä Pajari on pistetaulukossa tällä hetkellä toisena. Eroa sarjaa johtavaan Oliver Solbergiin on 28 pistettä. Solberg on ajanut kuusi kisaa, Pajari viisi. Sunnuntaina Kreikassa nähdään, missä Pajari on kuuden kisan jälkeen.
Kauden pisteisiin lasketaan seitsemästä itse valitusta kisasta kuusi parasta tulosta. Pajari, 22, suhtautuu mestaruuskamppailuun kylmän viileästi.
– On jopa valitettavaa, että se (WRC2-mestaruus) ei aina tarkoita juuri mitään. Viime vuosilta on aika monta tapausta, että se ei ole johtanut mestaruuden jälkeen seuraavalle tasolle. Se on vähän sääli.
– Totta kai ajetaan täysillä mestaruudesta. Olisihan se ihan kiva juttu, mutta näyttöjä pystyy antamaan muutenkin. Kokonaisuutta katsotaan enemmän. Totta kai se titteli olisi hieno lisä, mutta on myös muita juttuja, jotka vaikuttavat.
Kuukausi sitten Jyväskylässä Pajari menetti mahdollisuuden taistella WRC2-sarjapisteistä ajettuaan ensimmäistä kertaa Toyotan rally1-autoa. Debyytti sujui niin mallikkaasti, että huhujen mukaan loppukaudella saattaa olla edessä vielä toinenkin startti pääluokassa.
– Sehän olisi aika siistiä, jos näin olisi, Pajari sanoi MTV Urheilulle Kreikan MM-rallin aattona.
– Pari kisaa pitäisi ainakin ajaa rally2:llakin vielä. Aika tiukkaan jää tämä kausi.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:05
Maalivahdin järkyttävä käsittelyvirhe PSG:n onni – jättiläiset tasavahvoja Mestarien liigassa
-
23:59
MTV seuraa: Libanonin keskiviikon räjähdyksissä kuollut ainakin 20 ihmistä
-
23:54
Israelin puolustusministeri: Sodassa alkaa uusi vaihe, painopiste siirtymässä pohjoiseen Libanoniin
-
23:31
Komissaariehdokkaat istutetaan valiokuntakuulemisiin: "Kyllä he varmasti joutuvat aikamoiseen grilliin"
-
23:07
SM-liigan avauskierrosten tähti hölmöili – tämä taklaus lähti kurinpidon pöydälle
-
22:52
Poliisin kotoa Vantaalta löytyi erittäin vaarallisia huumeita – kollega todisti, kun mies käytti kokaiinia työaamuna
-
22:51
Taksiuudistuksen jälkeen kuskien epäillyt seksuaalirikokset moninkertaistuneet – tekijät ulkomaalaistaustaisia
-
22:46
Rajua tekstiä SM-liigamurskajaisten jälkeen – päävalmentaja avautui idiotismista: "Keskustelun paikka"
-
22:43
Arsenal-luotsi kertoi surullisen uutisen tähtikapteenistaan
-
22:42
Everstiluutnantti arvelee MTV:lle: "Näin räjähteet päätyivät laitteisiin"
-
22:09
Kiekko-Espoon hirmutykityksessä ”erikoisia” piirteitä
-
22:02
Tuomari passitti hiphopmoguli Sean "Diddy" Combsin vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä
-
21:53
Alexander Ruuttu liigaseuran haaviin
-
21:37
Kaan Karinen ja Sparta Praha juhlivat – yksi harhautus, kolme vipuun: "Diego oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleen"
-
21:13
Fed rysäytti ohjauskorkoonsa ison laskun – ensimmäinen kerta yli neljään vuoteen
-
21:05
SM-liigan heittopussille ruma murskatappio – Pelicansia vietiin rajusti Lahdessa
-
21:04
Mestarien liigassa lohduton nöyryytys – asiantuntija suivaantui: "Sitä meidän laji ei halua"
-
20:58
Unkarin mukaan räjähtäneitä hakulaitteita ei ollut valmistettu Unkarissa – taustalla välikäsi
-
20:58
Jori Lehterä johti HIFK:n karkeloita, alkukauden komeetta hölmöili itsensä suihkuun – näin keskiviikon Liiga-kierros eteni
-
20:49
Ruotsalaiset säikähtivät – NHL-supertähti vedettiin sivuun harjoituksista
-
Lataa lisää