Sami tallensi erikoisen luontohetken: Tosielämän Angry Bird käytti myyrän epäonnea armottomasti hyväkseen

Myyrä ja talitintti
Talitintti käytti varpushaukan ja harakan retuuttaman myyrän epäonnea armottomasti hyväkseen.Sami Majoinen
Julkaistu 12.12.2016 17:59
Toimittajan kuva

Pekko Ylönen

pekko.ylonen@mtv.fi

Joensuulainen Sami Majoinen seurasi eilen kotipihansa lintulaudalla melkoisen veristä tapahtumakulkua. Kaikki alkoi, kun Majoinen vei tapojensa mukaan aamulla siemeniä pihallaan olevalle lintulaudalle. Yleensä Majoinen myös tarkkailee ja valokuvaa pihan tapahtumia, ja niin hän teki nytkin. 

Sellaista taistelua, joka sunnuntaina joensuulaisella pihamaalla nähtiin, Majoinen ei ole koskaan aikaisemmin linssinsä läpi todistanut.

Varpushaukka iski ensin

Majoinen äkkäsi yhdentoista aikaan aamupäivällä, että kaksi metsämyyrää oli saapunut ruokailemaan lintulaudan alle. Myyrien rauhallisen ruokailuhetken katkaisi kuitenkin paikalle saapunut varpushaukka, joka näki myyrissä oivan aterian.

Mutta varpushaukka ei ollut ainoa myyristä kiinnostunut siivekäs: samoissa ajatuksissa paikalle saapui myös harakka, ja taistelu herkkupalasta oli valmis.

– Ne rupesivat siinä nahistelemaan, ja myyrä tippui tuohon lumihangelle. Harakka on suhteellisen voimakas ja varpushaukka on sen kanssa suunnilleen samoja kokoja, joten kyllä siinä höyhenet lentelivät. Ne lähtivät sitten aikansa tapeltuaan eri suuntiin, ja myyrä jäi kummaltakin huomaamatta, Majoinen kuvailee.

Talitintit saapuivat apajille

Kauaa ei hangella loukkaantuneena pötkötellyt myyrä kuitenkaan saanut olla rauhassa, sillä pian apajille riensi kaksi talitinttiä. Talitintit nokkivat julmasti myyrän pään auki ja söivät sen sisällön.

– Noin 10-15 minuuttia ne siinä häärivät myyrän ympärillä. Ne saivat syötyä päälaen sisältä kaiken, eivätkä sitten koskeneet muuhun kohtaan myyrässä. Linnut varmaan söivät siitä herkullisimman ja rasvaisimman osan pois, Majoinen arvelee.

Päänsä sisällön menettänyt myyrä jäi talitinttien iskun jälkeen hangelle, ja Majoinen tarkkaili vielä reilun tunnin, josko varpushaukka tai harakka olisi tullut hakemaan omansa pois.

Sitten Majoinen lopetti vahtinsa, mutta huomasi myöhemmin, että myyrään jäänteet olivat hävinneet pihalta.

– Olisiko sitten joku närhi tai sitten harakka käynyt sen aterian hakemassa pois. Tuskin se varpushaukka enää siihen oli palannut.

Majoisen ottamasta kuvasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa