Sami Välimäki teki sunnuntaina suomalaista golfhistoriaa saavuttamalla ensimmäisenä sinivalkoisena osallistumisoikeuden ensi kauden PGA-kiertueelle. Pelioikeus varmistui, kun Välimäki pelasi Euroopan-kiertueen finaaliturnauksessa Dubaissa neljä kierrosta alle parin ja jakoi lopputuloksissa sijan 38.
Tuloksen 74 lyönyt Välimäki varmisteli päätöskierroksella riittävän merkinnän +2. Voiton nappasi Tanskan Nicolai Höjgaard tuloksella –21.
– Kahteen viimeiseen viikkoon ei ole ollut tarkkaa tietoa siitä, mikä tulos on riittävästi. Onneksi näin maaliin tullessa, että kyllä se nyt rupeaa riittämään, Välimäki kertoi MTV Urheilulle.
– Keskittyminen meni tällä viikolla ehkä vähän vääriin asioihin. Mietin ehkä liikaa sitä (PGA:n pelioikeutta), mutta onneksi sain pelattua pari päivää hyvää peliä. Tänään peli kulkikin jo paremmin, vaikka tulos ei sitä ihan näyttänytkään.
Euroopan-kiertueella oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaossa pelioikeus Yhdysvaltain kiertueelle pistetilaston kymmenelle parhaalle, joilla ei pelioikeutta entuudestaan ole. Välimäki ylsi tässä vertailussa kokonaispisteissä kuudenneksi.
– Tämä on ollut iso unelma. Se on ollut aika mahdotonta täältä Euroopasta saada. Tänä vuonna se tuli Euroopasta ensimmäisen kerran mahdolliseksi. Totta kai se tuntuu hyvältä, että pystyin sen heti hoitamaan.
– Avauspelaaminen ja lähestymislyönnit ovat olleet tällä kaudella selkeästi parempia aiempiin verrattuna. Ne ovat nostaneet minut selkeästi uudelle tasolle.
Välimäen PGA-urakka alkaa tammikuussa Havaijilla. Kattavasta pelioikeudesta huolimatta kiertueen eturivin Signature-kilpailuihin ei Euroopan-kiertueesta irronneella kortilla ole asiaa. Menestys perusturnauksissa voi kuitenkin avata tien isompien palkintorahojen kilpailuihin.
– Pelaan arvioiden mukaan noin 18 kilpailua PGA-kiertueella. Syksyn kilpailuihin pääsen kaikkiin mukaan. Entisten lisäksi tulee nyt 23 kilpailua. Scottish Openiin minulla on paikka jo kunnossa. Se on hieno juttu.
Päätöskilpailu tuotti Välimäelle 48 000 euron ansiot. Ura on toistaiseksi tuottanut hänelle lähes kolme miljoonan euron tienestit.
– Kymmenien vuosi työ tuottaa hedelmää. Alkuvuosina ei paljon rahaa tullut, joten mukavaa, että sitäkin alkaa vähitellen tulla.
LUE MYÖS: Tiger Woodsilta iso uutinen