Suomalaiset sankarikissat ovat varoittaneet alkavista tulipaloista ja omistajan vaarallisen matalasta verensokerista.
11-vuotias Mauri-kissa herätti toissa vuonna omistajansa yöllä tassullaan. Kun omistaja lopulta havahtui lemmikkinsä sinnikkääseen käytökseen, hän tajusi verensokerinsa olevan alhaalla.
Kyseessä oli jo toinen kerta, kun cornish rex -rotuinen Mauri ilmoitti omistajalleen asiasta, kertoo Suomen Kissaliiton puheenjohtaja Riikka Turpeinen.
Suomessa palkitaan vuosittain keskimäärin 2–3 sankarikissaa, ja tässä joukossa oli viime vuonna myös Mauri. Turpeisen mukaan sankarikissojen tyypillisimpiä tekoja ovat olleet aluillaan olevasta tulipalosta varoittaminen sekä diabetesta sairastavan omistajan herättäminen yöaikaan jo vaarallisen matalaksi laskeneen verensokerin takia – kuten Maurinkin tapauksessa. Kissat ovat ilmoittaneet vaaratilanteista levottomalla tai muuten poikkeavalla käytöksellään.
– Kaikki sankarikissat ovat olleet aikuisia, 1–18-vuotiaita. Osa on ollut rotukissoja ja osa maatiaiskissoja.
Viime vuonna palkittiin yhteensä kaksi sankarikissaa vuoden 2023 teoista, ja Maurin lisäksi sankarikissan arvonimen sai myös 7-vuotias ragdoll-rotuinen Pörri.
– Pörri nuuhki väsymättömästi televisiota, kunnes omistajat kiinnittivät käytökseen huomiota. Televisio oli kuumentunut ja alkoikin siinä vaiheessa jo kärytä. Onneksi kotiväki oli paikalla ja ehti reagoida asiaan.
Lue myös: Laivalta kadonnut kissa löytyi Tukholmasta, Mika pelasti pikkulapsen Levillä – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
Koiria palkitaan enemmän
Kissaliitto myöntää sankarikissa-arvonimen sellaisille kissoille, jotka ovat toiminnallaan pelastaneet ihmishengen tai estäneet vaaratilanteen. Arvonimiä on jaettu kymmenen vuoden ajan Kissaliitolle lähetettyjen hakemusten perusteella.
Kissaliitto saa vuosittain yleensä vain muutamia sankarikissahakemuksia, mikä on selvästi vähemmän kuin Suomen Kennelliiton saamien sankarikoirahakemusten määrä. Viime vuonna palkittiin 17 sankarikoiraa.
– Uskoisin, että sankarikissa ei ole käsitteenä vielä läheskään niin tunnettu kuin sankarikoira, Turpeinen sanoo.
Myös sankarikoirat ovat ilmoittaneet omistajilleen esimerkiksi liian matalasta verensokerista ja alkavista tulipaloista.
Eläin reagoi muutoksiin
Kun kissa tai koira varoittaa omistajaansa matalasta verensokerista, kyse on todennäköisimmin siitä, että se huomaa omistajansa muuttuneen hajun, kertoo eläintenkouluttaja ja tietokirjailija Tuire Kaimio.
– En usko, että ne varsinaisesti tietävät ihmisen olevan hengenvaarassa, vaan luonnostaan vain reagoivat outoon hajuun. Olisi tietysti hienoa ajatella, että ne tietäisivät pelastavansa ihmisen käyttäytymisellään, mutta vähän epäilen, että silloin niillä pitäisi olla jonkinlaista ennakkotietoa siitä, että jos ihmisen verensokeri laskee liikaa, hänen käy huonosti.
Päiväsaikaan kyse voi olla Kaimion mukaan siitäkin, että kissa tai koira tunnistaa omistajansa muuttuneen käytöksen, jos hänestä tulee matalan verensokerin myötä esimerkiksi hitaampi tai äreämpi.
Eläimet reagoivat muutoksiin erityisesti tutussa ympäristössään. Kaimio uskookin, että jokainen kissa tai koira saattaisi paljastua sankariksi tulipalon tullen.
– Ne tuskin ymmärtävät ehkäisevänsä suurpalon maukumalla tai haukkumalla ja todennäköisemmin vain ilmoittavat, että tulkaa katsomaan, täällä on jotain erikoista, tuoksuu oudolta. Kissat ja koirat ovat usein oppineet kommunikoimaan omistajiensa kanssa, ja jos ne haluavat ihmisen tekevän jotakin, ne yleensä kyllä toimivat sellaisella tavalla, jolla saavat tämän aikaan.
Lue myös: Nämä olivat koirien suosituimmat kutsumanimet viime vuonna – onko oman lemmikkisi nimi listalla?
Sankarikoirat löytävät eksyneitä
Sankarikoiran arvonimiä on myönnetty eniten sellaisille koirille, jotka ovat löytäneet apua tarvitsevan ihmisen, kertoo Suomen Kennelliiton viestintäpäällikkö Liisa Suoninen.
– Hyvin paljon tapahtuu sellaista, että iäkäs ihminen on lähtenyt hortoilemaan ulos, kaatunut eikä ole päässyt enää ylös. Usein on kaiken lisäksi talvi. Koira on ollut lenkillä eikä ole enää suostunut jatkamaan eteenpäin tai on lähtenyt jonnekin pusikkoon katsomaan, mitä siellä on.
Kennelliitto palkitsee vuosittain keskimäärin 15–22 koiraa, minkä lisäksi kunniamainintoja myönnetään yleensä vähintään saman verran. Sankarikoira-arvonimi voidaan myöntää koiralle, joka on toiminnallaan pelastanut yhden tai useamman ihmisen hengen tai jonka voidaan olettaa tehneen näin esimerkiksi sairaustapauksessa.
– Arvonimi myönnetään esimerkiksi tulipalon osalta tilanteessa, jossa on hälytetty palokunta paikalle ja on ollut isompi palo kyseessä. Kunniamaininta myönnetään, jos koira on ilmoittanut alkavasta palosta, mutta ihmiset ovat saaneet hoidettua tilanteen itse. Aina tätä rajaa ei ole ihan helppo määrittää.
Kennelliitto on palkinnut sankarikoiria vuodesta 1997 alkaen, ja arvonimen on saanut jo yhteensä 327 koiraa.
Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio arvioi, että kaikki koirat todennäköisesti reagoisivat jollakin tavalla huomatessaan ihmisen hädässä, esimerkiksi kaatuneena. Osa haukkuu ja osa alkaa vain kiskoa talutushihnaa.
– On hyvin mahdollista, että kaatuneen ihmisen ohi on mennyt jo useita koiria, mutta ihminen ei ole päästänyt uteliasta koiraansa pusikkoon vaan on vain todennut, että jatketaanpa matkaa. Eli kyllä tässä tilanteessa koiran sankaruus edellyttää, että ihminen havahtuu koiran poikkeavaan käytökseen ja on siten itsekin tavallaan sankari.