Sankarikoira Roope pelasti omistajansa hengen aamulenkillä: "Olin todennäköisesti maannut siellä useita tunteja"
2,5-vuotias Roope on virallisesti sankarikoira.
Suomen Kennelliitto palkitsi joulukuussa 2023 Roope-koiran sen sankarillisesta toiminnasta. Omistaja Nina Hedkrok kertoi tunnustukseen johtaneesta tilanteesta Huomenta Suomessa valtakunnallisena koiranpäivänä 24.4. Voit katsoa koko haastattelun yllä olevalta videolta!
Näin Roope pelasti emäntänsä
Helsinkiläinen Hedkrok oli lähtenyt eräänä syyskuisena aamuna viiden jälkeen tavalliseen tapaan saksanpaimenkoira Roopen kanssa yleensä noin 1–2 tuntia kestävälle lenkille.
Kaksikko päätyi aamuseitsemän tienoilla Hallainvuoren kallioiden lähettyville katsomaan, löytyisikö emännälle suppilovahveroita. Roope oli pitkässä, useamman metrin mittaisessa liinassa.
– Irrotin hihnan kädestä ja menin keräämään suppilovahveroita ja liukastuin, Hedkrok kertaa tapahtumia.
– Olin todennäköisesti vierinyt kalliolta alas ja mennyt tajuttomaksi ja todennäköisesti maannut siellä useita tunteja.
Lue myös: Eva-koira ei epäröinyt, kun puuma hyökkäsi omistajan kimppuun – "Olen sille henkeni velkaa"
Hedkrokilla oli yllään vain t-paita ja tuulitakki syyskuun viileässä aamussa.
– Olin maannut siinä jonkin aikaa, ja Roope oli kauheasti haukkunut.
Oli myös selvinnyt, että Roope oli yrittänyt raahata omistajaansa lahkeesta lähemmäs paikkaa, jossa muita ihmisiä liikkuisi.
Lopulta sauvakävelyllä ollut mies oli kuullut Roopen haukun ja tullut metsään katsomaan, mistä meteli johtui. Mies löysi Hedkrokin ja soitti pelastuslaitokselle.
Roope makasi omistajansa päällä poikittain, kenties lämmittääkseen tätä. Pelastushenkilökunta ei ollut uskaltaa lähestyä Hedkrokia suuren koiran takia, ja poliisi soitettiin paikalle. Poliisien ei kuitenkaan tarvinnut kuin käskeä ystävällistä Roopea ja houkutella se namien avulla autoon.
Tutkimusten yhteydessä löytyi syöpä
Hedkrok vietiin sairaalaan, jossa hänellä todettiin muun muassa murtumia.
– Samaan syssyyn tutkimusten yhteydessä löydettiin vähän muutakin. Multa löytyi syöpä, Hedkrok kertoo.
Sairaalassa ollessaan hän sai myös ikävän puhelun valvontaeläinlääkäriltä. Roope oli viety Viikin löytöeläintaloon, jossa sitä ei kuitenkaan voitu pitää. Omistaja sai uhkaavia uutisia: jos hän ei löytäisi hoitopaikkaa koiralleen, lemmikki vietäisiin eläinsuojeluyhdistykseen ja siitä eteenpäin. Hedkrok menettäisi Roopen.
Epätoivoinen omistaja laittoi Facebookiin ilmoituksen, jossa aneli apua.
– Mua alkaa itkettää, kun muistelen, liikuttunut Hedkrok sanoo ja murtuu kyyneliin.
Tilanne päättyi parhain päin, kun turkulainen Laurénin perhe otti Hedkrokiin yhteyttä ja otti Roopen hoiviinsa saaristossa sijaitsevaan omakotitaloon, jossa koira sai viettää aikaansa vapaana. Loppujen lopuksi Roope oli sijaiskodissaan seitsemän kuukautta. Yhteys Roopeen säilyi jokailtaisella videopuheluyhteydellä.
– Ilman heitä olisin Roopen menettänyt, kiitollinen omistaja sanoo.
Katso koskettava haastattelu yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää