Sanna Keskisestä Aamulehden uusi päätoimittaja – pesti avautui draaman myötä

LK, sanna keskinen
Sanna Keskinen aloittaa Aamulehden uutena vastaavana päätoimittajana.Handout
Julkaistu 26.06.2023 13:24(Päivitetty 26.06.2023 13:39)

MTV UUTISET – STT

Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi ja Sanoman Pirkanmaan yhteistoimituksen johtajaksi on nimitetty Sanna Keskinen, kertoo Sanoma Media Finland.

Sanna Keskinen, 48, toimii tällä hetkellä Kalevan vastaavana päätoimittajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Kainuun Sanomien, Raahen Sanomien sekä Alma Median paikallislehtiryhmän päätoimittajana.

Hän kuvailee tiedotteessa Aamulehteä Suomen kiinnostavimmaksi työpaikaksi alueellisen journalismin tekemisessä.

– Toimitus on hyvässä iskussa, digikehitys kovassa vauhdissa ja tavoitteet korkealla. On ilo päästä tekemään työtä kotimaisen median ja pirkanmaalaisten ihmisten hyväksi tällaisen porukan kanssa, Keskinen sanoo.

Yhtiön tiedotteen mukaan Keskinen aloittaa uudessa pestissään viimeistään marraskuun alussa.

– Sanna Keskisellä on kattava kokemus ja hyvät näytöt alueellisen yleisön tavoittamisesta ja palvelemisesta. Aamulehdellä on erinomaiset edellytykset kehittyä edelleen Suomen dynaamisimman kasvualueen äänenä ja alueellisen median edelläkävijänä, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta sanoo tiedotteessa.

Lue myös: Sanoma: Yhteydenotot Aamulehden ex-päätoimittajan toiminnasta eivät aiheuta jatkotoimia

Pesti avautui draaman myötä

Jussi Tuulensuu erosi maaliskuussa Aamulehden vastaavan päätoimittajan paikalta, kun hän oli käyttäytynyt epäasiallisesti Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin ainejärjestö Vostokin 30-vuotisjuhlassa. Tämän jälkeen ammattilehti Journalisti kertoi, että Aamulehdessä on noussut esiin epäilyjä Tuulensuun aiemmasta häiritsevästä käytöksestä työntekijöitä kohtaan.

Satakunnan Kansan vastaava päätoimittaja Tomi Lähdeniemi jatkaa marraskuuhun saakka oman toimensa ohella Aamulehden vastaavana päätoimittajana ja Pirkanmaan yhteistoimituksen johtajana, Sanoma sanoo tiedotteessa.

Aamulehti kuuluu Sanoma-konserniin, joka on STT:n suurin omistaja.

Juttua on päivitetty kauttaaltaan lisätiedoilla kello 13.38.

Lue myös: Jussi Tuulensuu jättää tehtävänsä Aamulehden vastaavana päätoimittajana

Kostea ilta johti Aamulehden päätoimittajan eroon – opiskelijajärjestö: Järjestyksenvalvojat poistivat kovassa humalassa olleen Jussi Tuulensuun jatkoilta

Tuoreimmat aiheesta

Aamulehti