Kysyn Valerilta, jonka tapasin itä-Ukrainan Artemivskissä edellisen kerran runsaat puoli vuotta sitten, että miten menee?
– Fifty-fifty.
– Ai miten niin fifty-fifty?
– Sehän tekee yhteensä 100 prosenttia, vastaa Valeri.
– 50 prosenttia tulee siitä, ettei ole töitä ja 50 prosenttia siitä, ettei ole rahaa, eli yhteensä 100 prosenttia on päin helvettiä, hän virnistää.
Ukranalaiset ovat mustan huumorin mestareita. Vaikka maa on katastrofin partaalla ja sotatila jatkuu Donbasin alueella, ihmiset jaksavat heittää huulta.
Valeri on myyntimies, mutta hänen idänkauppansa on ollut jo pari vuotta nollilla kriisin takia.
Työpaikat ovat Artemivskissa muutenkin vähissä. Ihmiset kituuttavat päivästä toiseen vähillä säästöillään ja toivovat, että sota separatistien ja Ukrainan armeijan välillä viimein päättyisi.
– Mitä tässä muutakaan voi tehdä? Poikani on töissä Punaisella Ristillä ja tyttäreni on vielä koulussa. Yritän keksiä itselleni jotakin tekemistä päivästä toiseen. Olen ollut koko ikäni myyntimies, mutta nyt en oikein tiedä mitä pitäisi myydä, viisikymppinen Valeri huokaa.
Maidanin valtauksesta kaksi vuotta
Maidanin valtuksesta on kulunut kaksi vuotta. Tänä aikana "Euroopan sairaan miehen" tilanne on vain heikentynyt. Inflaatio laukkaa hurjaa vauhtia ja työttömyys pahenee. Kaikki paitsi palkavat ovat nouseet: vesi, lämpö, ruoka, polttoaineet, vuokrat jne.
Maidanin kansannousun päivistä kertovat enää suuret valokuvat aukiolla. Se mitä ihmiset silloin halusivat, on vain osittain toteutunut. Rikkaat ovat edelleen rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Vakaakauppa EU-maiden kanssa pääsee täyteen vauhtiin ensi vuoden alusta.
Parlamentti ja kaupungin johto on uudistunut. Poliisikunta on lähes kokonaan vaihdettu ja korruptiovirkamiehille on jaettu potkuja. Silti tavallisten ihmisten elämä ei ole parantunut, vaikka presidentti Janukovits ajettiinkin tiehensä.
Äänestysinto alhainen
Pahin tilanne on itä-Ukrainassa, missä sotatila on yhä päällä. Slovianskissa ihmiset syyttävät tilanteesta Ukrainan keskushallitusta. Suuressa julisteessa lukee: “pääministeri ja presidentti hävetkää! Lupasitte, että sodan runtelemat talot korjataan ja ihmisille maksetaan korvauksia tuhoista. Mihin nämä lupaukset unohtuivat?”
Turhautuminen näkyi myös marraskuun paikallisvaaleissa, joissa vain alle 30 prosenttia Slovianskin äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
Debaltsevosta pois lähetenyt lääkäri Maryna Ryazanceva ei enää halua palata separatistien hallussa olevaan kotikaupunkiinsa.
– Kaupungissa oli ennen noin 40 000 asukasta, nyt enää 7 000. Siellä asuu enää vain vanhuksia, joilla ei ole paikkaa mihin mennä. Tilanne on surkea ja kaikesta on pulaa.
– Itse en sinne enää halua. Olen nyt ollut armeijan ensiapulääkärinä puoli vuotta, eikä minulla ole sinne mitään menemistä.
– Viimeksi kävin siellä maaliskuussa. Halusin omin silmin nähdä, pitivätkö karmeat kertomukset paikkansa, ja ikävä kyllä ne pitivät, hän kertoo.
Rajanylityspaikoilla jonoa
Talven tulo hankaloittaa ennestään ihmisten elämää. Separatistien valtaamilta alueilta pääsee Ukrainan puolelle vain muutaman rajanylityspaikan kautta. Autojonot niissä ovat kilometrien mittaiset ja rajan ylitystä voi joutua odottamaan jopa vuorokauden. Parhaimmillaankin puoli päivää.
Ihmiset jonottavat ylityspaikoilla jopa viikoittain. He hakevat Ukrianan puolelta ruokaa, nostavat rahaa pankista ja tapaavat sukulaisiaan.
Hybridisotaa käydään samaan aikaan monilla rintamilla: energian, kaupan ja politiikan sektoreilla aseellisten taistelujen lisäksi.
Mutta myös Putinin taktiikka näyttää muuttuneen. Lisää alueita ei pyritä enää valtaamaan, vaan nyt keskitytään presidentti Petro Poroshenkon hallinnon hajoittamiseen. Kremlin pyrkimyksenä on saada vähintääkin hallitus kaatumaan ja samalla koko hajoamaan.