Helsingin käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1973 syntyneen Tuomo Olavi Välikankaan poikkeuksellisen laajassa nuoriin poikiin kohdistuneessa seksuaalirikosvyyhdissä. Mies sai 13 vuotta vankeutta, eli maksimirangaistuksen.
Juttu on poikkeuksellisen massiivinen. Käräjäoikeuden antama tuomio on yli 200-sivuinen, ja jutussa on ollut asianomistajina kymmeniä nuoria poikia, jotka ovat iältään 13–17-vuotiaita.
Välikangas tuomittiin yli 50 eri rikoksesta. Rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2018 ja 2020 välillä.
Jo aiemmin lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomittu Välikangas teki osan rikoksista ollessaan vielä suorittamassa edellistä vankeustuomiotaan, ja osan rikoksista hän teki ollessaan ehdonalaisessa vapaudessa. Rikokset jatkuivat keskeytyksettä siihen saakka, että hän jäi uudelleen kiinni.
Rikosnimikkeinä on muun törkeitä lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä, seksuaalipalvelujen ostamisia nuorelta sekä perusmuotoisia lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Pelkästään jälkimmäisiä on yhteensä 20.
Käräjäoikeuden mukaan kokonaisuuden vakavin rikos oli törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jossa mies oli vajaan vuoden aikana lukuisia kertoja suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan kanssa korvausta vastaan.
Kiistää osan ja myöntää osan
Mies on kiistänyt osan syytteistä. Osan hän on myöntänyt. Mies ei kaikissa tapauksissa kertomansa mukaan esimerkiksi tiennyt asianomistajien oikeaa ikää eikä syyllistynyt rikokseen.
Toisaalta mies on myöntänyt esimerkiksi ostaneensa seksuaalipalveluja alaikäiseltä ja syyllistyneensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön verkon välityksellä. Mies on myös muun muassa myöntänyt olleensa sukupuoliyhteydessä suojaikärajaa nuoremman kanssa.
Vain yksi jutun asianomistajista oli tehnyt miehestä ilmoituksen poliisille. Loput teot tulivat poliisin tietoon, kun miehen luokse tehtiin rikosilmoituksen johdosta kotietsintä ja mieheltä löydettyjä puhelimia alettiin tutkia.
13 vuotta vankeutta
Käräjäoikeus määräsi miehen 13 vuoden vankeuteen ja sitä välittömästi seuraavaan vuoden valvontaan. Rangaistukseen lukeutuu vuosi jäännösrangaistusta, joka määrättiin täytäntöönpantavaksi.
Jäännösrangaistus liittyy siihen, että mies oli ennen tuomioon johtaneita tekoja tuomittu 10 vuoden vankeuteen. Mies oli tehnyt osan nyt käsitellyistä rikoksista ollessaan ehdonalaisessa vapaudessa.
Jäännösrangaistusta "jäi yli" yli kahden vuoden edestä, sillä 13 vuotta on määräaikaisten vankeusrangaistusten maksimi.
MTV Uutiset kertoi jo aiemmin, että mies oli nyt käsiteltyjen rikosten aikaan ollut myös osan ajasta avovankilassa. Hän oli poistumislupien ja vankilomien aikana onnistunut saamaan verkon kautta yhteyden uhreihinsa eri puolilla Suomea.
Systemaattista toimintaa
Mies oli esiintynyt verkossa kymmeninä eri ihmisinä ja saanut yhteyden alaikäisiin poikiin eri puolilla Suomea. Joidenkin kanssa mies oli ollut sukupuoliyhteydessä.
Aiemmin poliisi on luonnehtinut miehen toimintaa ammattimaiseksi, systemaattiseksi ja häikäilemättömäksi. Mies oli muun muassa hankkinut 22 eri kännykkäliittymää rikosten tekemistä varten ja esiintynyt välillä jopa naisena.
Käräjäoikeuden mukaan mies on aiemmin tuomittu kahdesti vankeusrangaistukseen samankaltaisista rikoksista.
Käräjäoikeuden tämänpäiväinen tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta.