Vastaava ei saa enää toistua, maakuntahallitus vaatii.
Satakunnan maakuntahallitus pahoittelee varapuheenjohtajansa Sampsa Katajan (kok.) käytöstä Brysselin-matkalla. Maakuntahallituksen puheenjohtaja Rainer Lehti (sd.) kertoi STT:lle, että päätös asiasta oli yksimielinen.
Maakuntahallitus esittää pahoittelut Länsi-Suomen maakuntahallituksille, Tampere-Pirkanmaan EU-toimiston ja Länsi-Suomen Eurooppa toimiston edustajille siitä, että Satakuntaliiton maakuntahallituksen ryhmään kuuluneen henkilön käyttäytyminen on ollut epäasiallista erityisesti Eurooppa-toimistojen harjoittelijoita kohtaan
Katajan käytöksestä Brysselissä tehtiin matkan jälkeen häirintäilmoitus, jonka seurauksena hän luopui eduskuntavaaliehdokkuudestaan.
Vierailu Brysseliin tehtiin tammi-helmikuun taitteessa. Häirintäilmoituksen teki Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimiston johtaja Hannele Räikkönen, jonka mukaan Kataja oli matkalla päihtynyt ja yritti keskeyttää europarlamentaarikkojen paneelikeskustelun ja järjestää kuvaustilaisuuden parlamentaarikkojen kanssa. Kun EU-toimiston harjoittelija ei ollut tähän suostunut, oli Kataja pannut kätensä harjoittelijan selkään ja korottanut ääntään, Räikkönen kertoi matkan jälkeen.
Kataja itse on kiistänyt olleensa päihtynyt matkalla.
Epäasiallista käytöstä
Satakunnan maakuntahallitus toteaa kokouksen pöytäkirjassa, että Katajan käytös oli epäasiallista erityisesti Eurooppa-toimiston harjoittelijoita kohtaan.
– Epäasiallisen käyttäytymisen taustalla on ollut osaltaan päihtymys, maakuntahallitus totesi.
Maakuntahallitus painotti, että luottamushenkilön tulee käyttäytyä kuntalain määräämällä arvokkaalla tavalla.
– Tämä toimintatapa ei ole täyttynyt kyseessä olevan henkilön osalta puheena olevan Brysselin matkan aikana.
Uusia vastaavia tapauksia ei saa enää tulla, maakuntahallitus linjasi.
– Maakuntahallitus edellyttää kaikilta luottamushenkilöiltä, että vastaava ei enää toistu ja ettei maakuntahallituksen tarvitse puuttua uudelleen luottamushenkilöiden epäasialliseen käytökseen.
Räikkösen tekemän häirintäilmoituksen käsittely on vielä vaiheessa Tampereen kaupungilla. Satakunnan maakuntahallitus totesi seuraavansa asian käsittelyä ja palaavansa tarvittaessa asiaan.
Juttua korjattu 14.2.2023: STT:n jutussa kerrottiin virheellisesti, että maakuntahallitus pyytää anteeksi Katajan käytöstä Brysselin-matkalla. Todellisuudessa maakuntahallitus esittää pahoittelut Länsi-Suomen maakuntahallituksille sekä Tampere-Pirkanmaan EU-toimiston ja Länsi-Suomen Eurooppa toimiston edustajille siitä, että Satakuntaliiton maakuntahallituksen ryhmään kuuluneen henkilön käyttäytyminen on ollut epäasiallista erityisesti Eurooppa-toimistojen harjoittelijoita kohtaan.