Satelliittikuvat ennen ja jälkeen näyttävät laajoja tuhoja Tongalla – saari katosi lähes tyystin

1:01img
Katso videolta satelliittikuvat Tongan purkauksesta ja sen tuhoista.
Julkaistu 18.01.2022 12:13

MTV UUTISET – STT

Tuoreet satelliitti- ja muut kuvat Tongan saaristovaltiosta näyttivät tsunamin aiheuttaneen laajoja tuhoja alueella, kun yhteydet saarille olivat yhä poikki tiistaina.

Tyynellämerellä sijaitseva Tonga on käytännössä ollut eristetty muusta maailmasta sen jälkeen, kun suurin tulivuorenpurkaus vuosikymmeniin aiheutti hyökyaallon ja peitti isoja alueita tuhkaan lauantaina.

Satelliittikuvista näkyy ainakin kymmeniä tuhoutuneita rakennuksia sekä se, kuinka purkautunut tulivuori on lähes peittynyt näkyvistä merenpinnan alle.

Australialaisen partiokoneen kuvista näkyi, kuinka pääsaaren satamassa laivakontit olivat kaatuneet ja pellot olivat tuhkan peitossa.

Pääset katsomaan satelliittikuvat purkauksesta ja sen aiheuttamista tuhoista yläpuolelta.

Saarille ei ole saatu avustustarvikkeita

Tiistaiaamupäivään mennessä Tongaan ei vieläkään ollut saatu kuljetettua avustustarvikkeita, koska lentokenttä oli tuhkan peitossa. Kiireellisintä oli saada saarille puhdasta vettä, koska tulivuorenpurkauksen uskotaan myrkyttäneen vedet.

Puhelinlinjat olivat poikki ja purkaus katkaissut merenalaisen kaapelin, jota pitkin saaren internet-yhteydet kulkivat. Kaapelin korjaus saattaa kestää viikkoja.

Tongan poliisi on vahvistanut tähän mennessä kahden ihmisen kuolleen, mutta yhteyksien ollessa poikki kokonaiskuvaa ei ole voitu saada.

Tongan pääkaupungissa Nuku'alofassa asuneen brittinaisen veli on vahvistanut sisarensa kuoleman brittimedialle. Tsunami oli pyyhkinyt naisen mennessään. Toisesta kuolleesta ei annettu enempää tietoja.

Etelä-Amerikan Perussa puolestaan hukkui lauantaina kaksi naista purkauksen aiheuttamien suurten aaltojen vuoksi, kertovat perulaisviranomaiset.

Voit katsoa alta videon purkaushetkeltä:

1:47img

Tuoreimmat aiheesta

Tulivuorenpurkaukset