Ensimmäiset avustuslennot laskeutuivat tsunamin runtelemaan Tongaan – tämä kaikki "ennennäkemättömästä katastrofista" tiedetään

7:19img
Katso video: Tämä kaikki tiedetään Tongan tilanteesta nyt!
Julkaistu 20.01.2022 10:23

MTV UUTISET – STT – AFP

Ensimmäiset avustuslennot ovat saapuneet tulivuorenpurkauksen ja tsunamin kurittamaan Tongaan Tyynellämerellä. Katso yllä olevalta videolta Suomen Punaisen Ristin haastattelu, josta selviää, mikä tilanne on Tongalla tällä hetkellä. 

Australiasta ja Uudesta-Seelannista saapuneet sotilasrahtikoneet laskeutuivat tänään lentokentälle, jonka kiitotie saatiin eilen puhdistettua monen sentin tuhkakerroksesta monen päivän työn jälkeen.

Noin 60 kilometrin päässä saaristovaltio Tongasta sijaitseva Hunga Tonga-Hunga Ha'apai -tulivuori purkautui lauantaina ja sai aikaan koko Tyynenmeren laajuisen tsunamin. Useille valtioille kuuluville saarille iskenyt tsunami nousi jopa 15 metrin korkeuteen.

Jutun alussa olevalla videolla Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminannan johtaja Tiina Saarikoski kertoo tuoreimmat tiedot Tongan tilanteesta! 

Lue myös: Tästä syystä merenalaisten tulivuorten purkaukset ovat rajuja – Tongan purkaus yllätti silti myös suomalaisgeologin

YK:n arvion mukaan luonnonkatastrofi on vaikuttanut yli 80 prosenttiin Tongan sadastatuhannesta asukkaasta.

Saaristovaltiossa tarvitaan kipeästi muun muassa puhdasta vettä, sillä tulivuorenpurkauksen uskotaan myrkyttäneen vedet jopa kymmeniltätuhansilta ihmisiltä.

Apua tulossa myös meriteitseKansainvälisen avun toimittaminen on tähän asti ollut vaikeaa, koska lentokenttä on ollut tuhkan peitossa ja satamat ovat vahingoittuneet.

Uudesta-Seelannista toimitettiin Tongaan avustuslennolla muun muassa vesisäiliöitä, tilapäissuojatarvikkeita, generaattoreita, hygieniatarvikkeita sekä viestintälaitteita, kertoi maan ulkoministeri Nanaia Mahuta.

Australia ja Uusi-Seelanti lähettävät apua myös meriteitse. Uuden-Seelannin aluksen odotetaan saapuvan perille perjantaina mukanaan muun muassa suolaa vedestä poistava laitos.

Apua ovat luvanneet lisäksi ainakin Japani, Kiina ja Ranska.

Lue myös: Video näyttää, millaisella voimalla tsunamiaalto vyöryi Tongalle: "Voin kirjaimellisesti kuulla tulivuoren purkauksen"

Lue myös: Katso Pekka Poudan reaktio suomalaisharrastajan animaatioon Tongan paineaallosta: "Kuin pieni disko"

"Ennennäkemätön katastrofi"

Tongan hallinto on kuvannut katastrofia ennennäkemättömäksi ja on kertonut ainakin yhden kylän tuhoutuneen täysin. Satelliittikuvissa on näkynyt ainakin kymmeniä tuhoutuneita rakennuksia.

Hallinnon mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut.

Ensimmäisissä Tongan pääkaupungista Nuku'alofasta katastrofin jälkeen välitetyissä kuvissa näkyy tuhkaisia ​​rakennuksia, kaatuneita seiniä ja katuja täynnä lohkareita, puunrunkoja ja muuta rojua.

Lue myös: Toistakymmentä metriä korkea tsunami kylvi ennennäkemätöntä tuhoa Tongalla

Kaikkialle levinneen tuhkan pelätään vaikuttavan myös maanviljelykseen ja ruoan saatavuuteen.

Pelastustöitä ja tiedonkulkua tuhojen laajuudesta ovat vaikeuttaneet huonot viestiyhteydet. Poikki olleet puhelinlinjat palautuivat osittain keskiviikkona.

Purkaus on katkaissut merenalaisen kaapelin, jota pitkin saaren internetyhteydet ovat kulkeneet. Uuden-Seelannin ulkoministeriö sanoi keskiviikkona, että kaapelin korjaus kestää korjausarvion antaneen yhdysvaltalaisyrityksen mukaan ainakin neljä viikkoa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Paikallisen video katolta paljastaa, kuinka Tonga joutuu tsunamin armoille: "Voin kirjaimellisesti kuulla tulivuoren purkauksen"

Tuoreimmat aiheesta

Luonnonmullistukset