Toistakymmentä metriä korkea tsunami kylvi ennennäkemätöntä tuhoa Tongalla

1:47img
Video näyttää vedenalaisen tulivuorenpurkauksen voiman Tongalla – korkeat aallot ulottuivat Alaskaan saakka
Julkaistu 19.01.2022 05:10

MTV UUTISET – STT – AFP

Tyynellämerellä sijaitsevan Tongan hallinto kertoo, että lauantaina sattuneen merenalaisen tulivuoren purkauksen aiheuttaman tsunamin vuoksi on kuollut ainakin kolme ihmistä.

Saaristovaltion hallinto antoi keskiviikkona ensimmäisen julkisen lausuntonsa katastrofin vaikutuksista.

Noin 60 kilometrin päässä Tongasta sijaitseva Hunga Tonga-Hunga Ha'apai -tulivuori purkautui lauantaina ja sai aikaan koko Tyynenmeren laajuisen tsunamin.

Tongan hallinnon mukaan useille valtioille kuuluville saarille iskenyt tsunami nousi jopa 15 metrin korkeuteen.

Hallinto kuvailee katastrofia ennennäkemättömäksi ja kertoo ainakin yhden kylän tuhoutuneen täysin. Useilla muilla asutusalueilla pystyyn jäi vain muutamia taloja.

Hallinnon mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut ja selviytyjät ovat joutuneet hakemaan turvaa väliaikaisista suojista. Pelastusryhmiä on lähetetty evakuoimaan ihmisiä pahiten kärsineiltä alueilta.

Katso myös: Satelliittikuvat ennen ja jälkeen näyttävät laajoja tuhoja Tongalla – saari katosi lähes tyystin

Kylät ovat kadonneet satelliittikuvista

Mango-nimisellä saarella olleesta kylästä havaittiin aiemmin tällä viikolla hätäsignaali. Sittemmin on selvinnyt, että kylä on tuhoutunut tyystin. Saarella kuoli 65-vuotias nainen.

Lisäksi katastrofin seurauksena on kuollut Tongalla 49-vuotias mies sekä brittinainen, jonka kuolemasta kertoi medialle jo aiemmin hänen veljensä. Useita ihmisiä on myös loukkaantunut, hallinto kertoo.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että YK on vahvistanut kaikkiaan neljä kuolonuhria Tongalla.

Tongan laivaston aluksia ollaan lähettämässä apuun, ja niiden on määrä kuljettaa tuhoalueille terveydenhuoltohenkilöstöä sekä muun muassa vettä, ruokaa ja telttoja.

–  Evakuointiprosessi on alkanut, hallinto sanoi lausunnossaan.

Satelliittikuvissa on näkynyt ainakin kymmeniä tuhoutuneita rakennuksia. Australialaisen partiokoneen kuvista näkyi myös, kuinka pääsaaren satamassa laivakontit olivat kaatuneet ja pellot olivat tuhkan peitossa.

Lisäksi BBC:n julkaisemista kuvista näkyy, kuinka aiemmin paikallaan olleet kylät ovat kadonneet tsunamin jälkeen näkyvistä.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

2:54img

Tongan tulivuorenpurkauksen paineaalto pyyhkäisi jopa Suomen halki – Pekka Pouta: "En ole koskaan nähnyt vastaavaa"

Lue myös: Tongan tulivuorenpurkauksen paineaalto pyyhkäisi jopa Suomen halki – katso tähtiharrastajan animaatio

Lentokenttää puhdistetaan tuhkasta

Pelastustöitä ovat vaikeuttaneet huonot viestiyhteydet. Puhelinlinjat ovat olleet poikki, ja purkaus on katkaissut merenalaisen kaapelin, jota pitkin saaren internetyhteydet ovat kulkeneet.

Uuden-Seelannin ulkoministeriö sanoi keskiviikkona, että kaapelin korjaus kestää korjausarvion antaneen yhdysvaltalaisyrityksen mukaan ainakin neljä viikkoa.

Huonojen yhteyksien vuoksi on ollut vaikea saada selkeää kokonaiskuvaa tsunamituhoista ja tilanteesta alueella.

Hallinto kertoi BBC:n mukaan keskiviikkona, että internetyhteydet eivät ole vieläkään toiminnassa, mutta joitain paikallisia puhelinyhteyksiä on saatu palautettua. Työt kaikkien viestiyhteyksien palauttamiseksi ovat kuitenkin käynnissä.

Tongalle on ollut myös vaikeuksia toimittaa kansainvälistä apua, koska lentokenttä on ollut tuhkan peitossa ja satamat ovat vahingoittuneet. Kiireellisintä olisi saada saarille puhdasta vettä, koska tulivuorenpurkauksen uskotaan myrkyttäneen vedet.

BBC:n mukaan lentokenttää onkin yritetty puhdistaa tuhkasta. Keskiviikkona YK:n edustaja alueella kertoi, että kentän puhdistaminen on osoittautunut odotettua vaikeammaksi, mutta puhdistustöissä on edistytty kuitenkin hyvin.

Hänen mukaansa lentokentän oli uskottu olevan käyttökelpoinen jo tiistaina, mutta sitä ei ollut saatu puhdistettua täysin, sillä kentälle on satanut uutta tuhkaa.

Tuoreimmat aiheesta

Tsunami