Säveltäjämestari Rautavaaran poika jätti viimeiset hyvästinsä – Isä oli mystikko ja näkyjensä näkijä

rautavaara_einojuhani_05
Einojuhani Rautavaara Helsingin kirjamessuilla 25. lokakuuta 2014. Lehtikuva
Julkaistu 28.07.2016 22:27
Toimittajan kuva

Kari Pyrhönen

kari.pyrhonen@mtv.fi

– 9-vuotiaana löin isäni kanssa vetoa, ettei hän ikinä sävellä kevyttä musiikkia. Sitten hän voitti jonkun tunnusmelodiakilpailun ja minun piti maksaa vetoni. Yhdessä kuuntelimme Genesistä ja puhuimme mistä hyvänsä, muistelee muusikko Markojuhani Rautavaara MTV Uutisille.

Markojuhani Rautavaara on juuri käynyt sairaalassa jättämässä viimeisen tervehdyksensä keskiviikkona poisnukkuneelle isälleen.

Poika puhuu isästään rauhallisella äänellä ja avoimesti – kauniisti. Isä eli pitkän ja värikkään elämän ja teki musiikin kansainväliseen historiaan jäävän uran.

rautavaara_einojuhani_01

Einojuhani Rautavaara kotonaan 9. lokakuuta 2008, säveltäjämestarin 80-vuotissyntymäpäivänä.

Isä oli näkyjensä näkijä

– Isä oli mystikko ja näkyjensä näkijä. Hän kertoi, miten valtavan vaikutuksen häneen pikkupoikana teki vierailu vanhempiensa kanssa Laatokalla Valamon saaressa. Se oli hänelle kuin näky – ja niinpä hän sävelsi aikuisena Vigilia-teoksen. Se esitetään nyt syksyllä Yhdysvalloissa.

rautavaara_einojuhani_09

Säveltäjä Einojuhani Rautavaara kotonaan poikansa Markojuhanin kanssa 7. toukokuuta 1963.

Markojuhani Rautavaara on kevyen musiikin monipuolinen tekijä, heavysta kansanmusiikkiin. Hän on mukana järjestämässä myös klassisen musiikin festivaalia Hailuotoon elokuussa. Nyt se pidetään isän muistolle.

Genesis oli Einojuhanille ok, suora rock ei

– Populaarimusiikin puolella isä piti sellaisista yhtyeistä kuin King Crimson, Yes tai Genesis. Suoraviivainen rock ei oikein uponnut. 

Pojan kansanlauluhenkiseen uuteen sävelmään Viimeisen virran soutaja isä teki jousisovitukset.

– Hän suhtautui tähänkin hyvin pieteetillä, kyseli tekstin merkitystä ja tulkintaa.

Einojuhani Rautavaara sai vakavan sairauskohtauksen vuonna 2004 ja sen jälkeen elämä oli hitaampaa ja kivuliaampaa. Mutta perheyhteys tuli hänelle yhä tärkeämmäksi.


Parisuhde balanssiin ja perhe koolle

Myrskyisän ensimmäisen liittonsa jälkeen Rautavaara meni 55-vuotiaana naimisiin silloin alle 26-vuotiaan Sini Koiviston kanssa. Liitto rauhoitti Rautavaaran ja kesti säveltäjämestarin elämän loppuun saakka.

Rautavaaralla on kolme lasta, neljä lastenlasta ja nyt jo yksi lapsenlapsenlapsi.

– Hän sai elää hienon elämän, kun hän sai parisuhteensakin tasapainoon. Suvun kokoontumisista tuli isälle rauhoittumisen myötä hyvin tärkeitä. Hän oli avarakatseinen ajattelija. Puhuin hänen kanssaan kaikesta: musiikista, evoluutiosta ja mystiikasta.

– Ja olihan hän Kekkosen kaverikin, vaikka isäni ooppera Kaivos hyllytettiin Suomessa naapurisuhteiden takia 60-luvun alussa. Kaivos kertoo Unkarin kansannoususta. Mutta Kekkonen piti isäni sävellyksistä ja myönsi hänelle tohtorin arvonimen. Ja tämä ooppera esitetään ensi syksynä Budapestissa.

2:24img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa