Sebastien Loeb hämmästeli, miksei kukaan muu tehnyt voittavaa valintaa

1:34img
Julkaistu 29.10.2018 10:39
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb teki kovan tempun sunnuntaina päättyneessä Katalonian MM-rallissa.

Pääkuvan videolla kuvaa Loebin voitosta Kataloniassa.

Loeb, 44, vieraili kolmatta kertaa tällä kaudella MM-sarjassa ja pesi kaikki nykyiset huippukuljettajat. Rallicrossiin viime vuosina keskittynyt Loeb otti uransa 79. voiton 2,9 sekunnin erolla viisi edellistä mestaruutta voittaneeseen Sebastien Ogieriin.

– Fiilis on uskomaton, enkä voi edes sanoin kuvailla sitä, Loeb hehkutti.

– Tietenkin toivoin, että voisin taistella voitosta. Jouduimme kamppailemaan ykkössijasta loppuun asti, mutta pystyimme voittamaan.

LUE MYÖS: Lappi sanoi sen suoraan: Loeb haistatti kaikille

Loeb ratkaisi voiton itselleen sunnuntain rengasvalinnallaan. Kokenut ranskalaiskuljettaja oli ainoa, joka luotti kovempaan rengasseokseen asvalttierikoiskokeilla. Loeb kertoi tehneensä valinnan vain puoli minuuttia ennen lähtöä aamuhuollosta.

– Tiesin, että jos joku toinen ottaa kovat renkaat, hän voi nousta kärkeen. Olin hieman yllättänyt, ettei kukaan muu tehnyt samaa valintaa, Loeb ihmetteli.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli