Sébastien Ogier voitti Monte Carlon MM-rallin jo kymmenettä kertaa urallaan. Toyotan ranskalaistähti vihjaili tunteikkaassa voittopuheessaan, että tämä saattoi olla hänen viimeinen kertansa klassikkorallissa.
MAINOS
MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!Ruotsin MM-ralli 13.–16.2.
Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2025.
Monten mestari teki sen jälleen. Sébastien Ogier ylsi huimaan kymmenenteen voittoonsa Monte Carlossa. Kahdeksankertainen maailmanmestari päätti rallin vielä hienosti Power Stagen pohja-aikaan.
Ogier oli sen jälkeen tunteiden vallassa.
– En tiedä, mistä aloittaa. Mikä viikonloppu. Minulla oli onnentähti matkassani. Setäni, jonka menetimme vuosi sitten, toi minulle kaiken. Tämä voitto on hänelle, rallisuuruus sanoi.
– Oli aika monta tilannetta tänä viikonloppuna, mutta onnentähti oli mukanani.
Ogierille sanottiin, että kymmenen voittoa on aikamoinen saavutus.
– En tiedä, mitä se merkitsee, mutta minulle kaikkea. Tämä ralli ei koskaan petä.
Ranskalaiskonkarin suuri Monte-tarina saattoi kuitenkin tulla päätökseensä. Toyotan nykyinen osa-aikaiskuljettaja vihjaili, että hänet saatettiin nähdä mahdollisesti viimeistä kertaa kilpailemassa Monte Carlossa.
– En tiedä, oliko tämä viimeinen kisani täällä. Ehkä tähän olisi hyvä päättää.
Toyota juhli MM-kauden avausrallissa kaksoisvoittoa, kun Elfyn Evans kaasutteli toiseksi. Hyundain Adrien Fourmaux oli kolmas, ja Toyotan Kalle Rovanperä nousi vahvalla päätöspäivällään Hyundain Ott Tänakin ohi neljänneksi.