Sébastien Ogier osoitti musertavan tappion hetkellä suuruutensa – lähetti surunvalittelut Ari Vataselle
Sébastien Ogier menetti jo varmalta näyttäneen voiton Sardinian MM-rallin viimeisellä erikoiskokeella tulleeseen rengasrikkoon. Kahdeksankertainen maailmanmestari otti tappion vastaan ryhdikkäästi, ja MTV Urheilun kameroiden edessä Ogierilla oli mielessä isommatkin asiat.
Ogier johti rallia lauantain jälkeen 17,1 sekunnilla, ja sunnuntaina oli ohjelmassa vain neljä erikoiskoetta, yhteismitaltaan reilut 39 kilometriä. Kolmen ensimmäisen pätkän aikana Hyundain Ott Tänak onnistui kuromaan eron 6,2 sekuntiin, ja viimeisellä pätkällä virolainen meni kahden kymmenyksen erolla edelle, kun Ogierin autosta hajosi viimeisillä kilometreillä rengas.
– Ei ole paljoakaan sanottavaa. Tämä on moottoriurheilua. Joskus pitää vain hyväksyä, että paskoja juttuja tapahtuu. Ainakaan en olisi voinut tehdä mitään toisin, Ogier sanoi.
– Olosuhteet olivat äärimmäiset, jopa rajummat kuin aiemmin. Luulin, että olisimme tehneet tarpeeksi pysyäksemme edellä, vaikka tiesimme, etteivät tuollaiset olosuhteet sovi täydellisesti autollemme. Valitettavasti rengasrikko kolme kilometriä ennen maalia maksoi meille voiton. Se täytyy vain hyväksyä, ja se ottaa koville, mutta ei tämä ole maailmanloppu. Elämässä on kovempiakin juttuja.
Ogier nosti esiin aiemmin tällä viikolla Ari Vatasen perheestä kantautuneen suru-uutisen tämän Kim-pojan kuolemasta 51 vuoden iässä. Kim Vatanen toimi Ogierin managerina tämän MM-ralliuran alkutaipaleella vuosina 2008–2015.
– Me kaikki olemme pahoillamme ystävämme Arin ja hänen perheensä puolesta. Kimin menettäminen oli varmasti vaikeimpia juttuja, mitä elämässä voi tapahtua, Ogier sanoi ja käänsi tämän jälkeen katseensa suoraan kohti kameraa.
– Ajattelen teitä. Pysykää vahvoina, ja toivottavasti näemme pian.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
13:59
Poliisi etsii öljyä suojatielle levittänyttä Joensuussa
-
13:47
Laskettelukeskukselta yllätys 10-vuotiaille: Mäkeen ilmaiseksi!
-
13:40
Laulaja Tuuli aikoo muuttaa julkisuuskuvaansa totuudenmukaisemmaksi: "Minäkin kamppailen asioiden kanssa"
-
13:18
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
13:18
Asiantuntijat: Toimimalla oikein vanhempi voi säästää lapsen koko elämää painavalta häpeältä
-
13:10
Huulirasvariippuvuudesta ei ole helppoa ulospääsyä – tässä vinkit vieroitukseen
-
12:59
Näin Helsingin pikkuveljestä tuli oikea kaupunki, jossa on puhuttu jo vuosia yli sataa kieltä
-
12:56
Näillä ehdoilla Kela voi korvata hoitokustannuksiasi ulkomailla
-
12:27
Orpon esikunta vastaa MTV:lle, miksi KD:n eriävästä mielipiteestä ei kerrottu: "Eivät ole julkisia"
-
12:26
Israel sanoo tuhonneensa Hizbollahin komentopaikan Etelä-Libanonissa – MTV seuraa
-
12:13
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
12:09
Karkkilassa heilui kirves – poliisi tutkii törkeää rikosta
-
12:08
10-vuotias varasti auton ja kaahasi lapsia täynnä olevalla leikkipaikalla USA:ssa – epäillään myös ryöstöstä ja pahoinpitelystä
-
12:02
Tinni Wikström lähti tv-ohjelmaan yhdellä ehdolla
-
11:46
Kymmenettuhannet suomalaiset saivat poliisilta varoitusviestin – löytyvät rikollisten soittolistalta
-
11:35
Varo mustaa jäätä! Näissä paikoissa se voi varsinkin yllättää
-
11:32
Näky HIFK:n pukukopissa veti Siim Liivikin mietteliääksi: "Ei voi olla vaikuttamatta"
-
11:27
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
11:20
Yllättävä duo! Laulajat Maria Lund ja Konsta Hietanen tekevät yhteistyötä: "Meidänlaisia on loppupeleissä aika vähän"
-
11:12
Koira kuoli tulipalossa Vantaalla
-
Lataa lisää