Toyotan WRC-kuljettaja Sebastien Ogier ja tämän kartanlukija Vincent Landais ovat joutuneet vakavaan auto-onnettomuuteen. Talli kertoi asiasta tiistaina.
Onnettomuudessa Ogier törmäsi siviiliautoon kesken Puolan MM-rallin nuotitusajon. Tilanne tapahtui maan pohjoisosassa lähellä Wlostyn kylää.
Puolalainen radiokanava RMF kertoo, että kahdeksankertainen maailmanmestari on lennätetty helikopterilla sairaalaan. Myös toisen auton kuljettaja vietiin sairalaan helikopterin kyydissä. Kaksi muuta kuljetettiin hoitoon ambulanssilla.
Turmassa on paikallisen poliisin tietojen mukaan loukkaantunut kaikkiaan neljä ihmistä.
RMF:n tietojen mukaan kaikilla onnettomuuteen osallisilla epäillään selkärangan ja rintakehän vammoja. Kaikkien onnettomuudessa olleiden kerrotaan olleen törmäyksen jälkeen tajuissaan.
Juttua päivitetty kello 13.53. Lisätty RMF:n tieto, jonka mukaan kaikki onnettomuuden osalliset olivat törmäyksen jälkeen tajuissaan.